perjantai 22. toukokuuta 2009

Toukokuun vasurit


JO CALLIS, MUUSIKKO, ENGLANTI 02.05. 1951







Jo Callis (s. 2. toukokuuta 1951 Rotherham, Yorkshire) on Brittiläinen muusikko, joka soitti kitaraa Edinburghilaisessa punkrock -yhtyeessä The Rezillos. Vuonna 1981 hän liittyi The Human League -bändiin, missä hän soitti sekä koskettimia, että kitaraa. Hän on toiminut myös laulajana.





The Human League (1981)


JAMES BROWN, MUUSIKKO, USA 03.05. 1933







James Brown (oik. James Joseph Brown Jr., s. 3. toukokuuta 1933, Barnwell, Etelä-Carolina, k. 25. joulukuuta 2006 Atlanta, Georgia) oli Amerikkalainen afroamerikkalaisen populaarimusiikin parissa toimiva laulaja, yhtyejohtaja ja lauluntekijä. Häntä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista 1900-luvun populaarimusiikin edustajista.





FRANKIE VALLI, LAULAJA, USA 03.05. 1934







Frankie Valli (oik. Francis Stephen Castelluccio, s. 3. toukokuuta 1934 First Ward of Newark, New Jersey) on parhaiten tunnettu The Four Seasons -yhtyeen laulajana 1960-luvulta. Hänen uransa on sittemmin jatkunut 1970-luvun diskomusiikista, aina tähän päivään saakka.


DICK DALE, KITARISTI, USA 04.05. 1937







Dick Dale (s. Richard Anthony Monsour, 4. toukokuuta 1937, Quincy, Massachusetts) on "The King of the Surf Guitar": "surf rock pioneeri ja yksi 1960-luvun eniten vaikuttaneista kitaristeista.







ANTHONY FEDOROV, LAULAJA, USA 04.05. 1985







Anthony Fedorov (s. Anatoliy Vladimirovich Fedorov, 4. toukokuuta 1985) on Ukrainan-Amerikkalainen laulaja, joka sijoittui neljänneksi American Idol -kilpailun neljännellä kaudella.


DANIELLE FISHEL, NÄYTTELIJÄ, USA 05.05. 1981







Danielle Christine Fishel (s. toukokuun 5. 1981 Mesa, Arizona) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Topanga Lawrence 1990-luvun tv-sarjasta Boy Meets World.


JOHN FLAMSBURGH, NÄYTTELIJÄ, MUUSIKKO, USA 06.05. 1960







John Conant Flansburgh (s.toukokuun 6. 1960 Lincoln, Massachusetts) on näyttelijä ja muusikko New Yorkista. Hän on toinen puolisko kauan koossa olleesta vaihtoehtorock-duosta They Might Be Giants. Hän kirjoittaa duon sanoitukset, laulaa ja soittaa kitaraa.





CHRIS SHIFLETT, MUUSIKKO, USA 06.05. 1971







Chris Shiflett (s. toukokuun 6. 1971) on Amerikkalainen muusikko ja Foo Fighters -yhtyeen kitaristi. Shiflett liittyi Dave Grohlin yhtyeeseen There Is Nothing Left to Lose -albumin äänitysten jälkeen vuonna 1999. Ennen Foo Fightersia Shiflett on toiminut kitaristina muun muassa Sugarcult- ja Me First & The Gimme Gimmes -yhtyeissä sekä Jackson United -nimisessä sivuprojektissa. Hän on esiintynyt myös nimellä Jake Jackson.





MARE WINNINGHAM, NÄYTTELIJÄ, USA 06.05. 1959







Mary Megan Winningham (s. toukokuun 6. 1959 Phoenix, Arizona) on Emmy -palkittu Amerikkalainen näyttelijä.


GENE WOLFE, KIRJAILIJA, USA 07.05. 1931







Gene Wolfe (s. toukokuun 7. 1931) on Amerikkalainen science fiction- ja fantasiakirjailija. Hän on tunnettu voimakkaasta katolisuudestaan. Hän profiloitunut enemmän lyhyiden tarinoiden kirjoittajana ja novelistina, kuin romaanikirjailijana.





JERRY NOLAN, RUMPALI, USA 07.05. 1946





Jerry Nolan (kesk.)



Jerry Nolan (s. toukokuun 7. 1946 k. tammikuun 14. 1992) oli Amerikkalainen rumpali, joka soitti yhtyeissä The New York Dolls ja The Heartbreakers.


PETER BENCHLEY, KIRJAILIJA, USA 08.05. 1940







Peter Bradford Benchley (s. 8. toukokuuta 1940 k. 11. helmikuuta 2006) oli Amerikkalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten novellistaan Jaws. Benchley on kirjoittanut myös tarinat The Deep ja The Island, jotka on julkaistu myös elokuvina.







DON RICKLES, NÄYTTELIJÄ, USA 08.05. 1926







Donald Jay Rickles (s. 8. toukokuuta 1926 New York City) on Amerikkalainen koomikko ja näyttelijä.


GARY OWENS, NÄYTTELIJÄ, USA 10.05. 1036







Gary Owens (s. Gary Altman 10. toukokuuta 1936 Mitchell, South Dakota) on Amerikkalainen DJ ja ääninäyttelijä. Hänen baritoniäänensä tarjoaa oivaa kuultavaa mm. monissa suosituissa tv- ja radiossa ohjelmissa.





LINDSEY SHAW, NÄYTTELIJÄ, USA 10.05. 1989







Lindsey Marie Shaw (s. 10. toukokuuta 1989 Lincoln, Nebraska) on Amerikkalainen näyttelija ja Nickelodeon yhtiön Ned's Declassified School Survival Guide -sarjan tähti.


BRUCE BOXLEITNER, NÄYTTELIJÄ, USA 12.05. 1950







Bruce Boxleitner (s. toukokuun 12. 1950 Elgin, Illinois) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten pääroolista tv-sarjoissa How the West Was Won, Scarecrow and Mrs. King, sekä Babylon 5. Sen lisäksi hän on näytellyt mm. elokuvassa The Gambler, jonka pääosassa näytteli Kenny Rogers.





YOGI BERRA, BASEBALL-PELAAJA, USA 12.05. 1925







Lawrence Peter "Yogi" Berra (s. toukokuun 12. 1925 St. Louis, Missouri) on Amerikkalainen pääsarjassa pelaajauransa luonut baseball pelaaja ja myöhemmin manageri. Hän pelasi lähes koko uransa New York Yankees -joukkuuen riveissä ja hän on ollut myös baseballin Hall of Fame:ssa vuodesta 1972 lähtien.


PRINSSI CARL PHILIP, RUOTSI 13. 05. 1979







Ruotsin prinssi Carl Philip (koko nimeltään Carl Philip Edmund Bertil Bernadotte, s. 13. toukokuuta 1979), Värmlannin herttua, on Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvian toinen lapsi ja ainoa poika. Syntymänsä jälkeen hän oli noin puoli vuotta kruununprinssi, kunnes lakimuutos mahdollisti myös naispuolisen esikoisen nousun valtaistuimelle. Näin hän on sisarensa kruununprinsessa Victorian jälkeen Ruotsin kruununperimysjärjestyksessä toisena.





LARI WHITE, LAULAJA, USA 13.05. 1965







Lari White (s. 13. toukokuuta 1965 Dunedin, Florida) on Amerikkalainen kantrilaulaja.





NATALIE CASSIDY, NÄYTTELIJÄ, ENGLANTI 13.05. 1983







Natalie Ann Cassidy (s. 13. toukokuuta 1983 Islington, Lontoo) on Englantilainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten saippuaoopperasta EastEnders.





STEPHEN COLBERT, NÄYTTELIJÄ, USA 13.05. 1964







Stephen Tyrone Colbert (s. 13. toukokuuta 1964) on kolmesti Emmy-palkittu Amerikkalainen näyttelijä.


DAVID BYRNE, MUUSIKKO, SKOTLANTI 14.05. 1952







David Byrne (s. 14. toukokuuta 1952 Dumbarton, Skotlanti) on Grammy-, Academy Award- ja Golden Globe-palkittu muusikko, joka tunnetaan parhaiten Talking Heads -bändin perustajajäsenenä ja laulunkirjoittajana.


GEORGE BRETT, BASEBALL PELAAJA, USA 15.05. 1953







George Howard Brett (s. 15. toukokuuta 1953 Glen Dale, West Virginia) on entinen Kansas City Royals joukkueen baseball pelaaja. Hänet on luokiteltu yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi kolmospesän pelaajaksi Major League baseball pelaajaksi kautta aikojen.


jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti