perjantai 30. tammikuuta 2009

Viisaita, lahjakkaita, taiteellisia?


Miten niin monet kuuluisat taiteilijat, älyköt, keksijät ja filosofit sattuivat olemaan juuri vasureita? Miksi Amerikan presidenteistä kokonainen yksi kolmannes ovat olleet vasenkätisiä, ottaen huomioon miten jättiläismäinen kansakunta Amerikka on? Miksi suuret säveltäjät kuten Beethowen sattui olemaan juuri vasuri? Entäpä historian suuret valloittajat kuten; Aleksanteri Suuri, Julius Caesar, Napoleon... kaikki vasureita!

Voisiko olla totta, että vasurien itsensä TIETO olisikin myös todistettavissa oleva tosiasia?


Samaisesta aiheesta kirjoitti aikoinaan myös tämä artikkeli:


 


VASENKÄTISET NOPEAÄLYISIMPIÄ?

"Vasenkätiset ajattelevat nopeammin kuin oikeakätiset, ainakin kun kyseessä ovat tietokonepelit ja urheilusuoritukset. Näin väittää Nick Cherbuinin Australian National Universityssä johtama tutkijaryhmä.

Tutkimuksiin osallistui 80 oikeakätistä ja 20 vasenkätistä. Koehenkilöille väläytettiin valaistuja kirjaimia, jotka piti tunnistaa mahdollisimman nopeasti. Vasurit olivat nopeimpia. Tutkijat selittävät erojen johtuvan aivopuoliskojen välisten ja käsiin johtavien hermoyhteyksien nopeuseroista oikea- ja vasenkätisillä. Erot olivat sitä selvemmät, mitä useampia ärsykkeitä piti seurata samaan aikaan. Oikeakätisten lohdutukseksi voi ehkä sanoa vain, ettei pelkkä nopeus kaikkea ratkaise. (Neuropsychology)."



Lähde: Terveys uutiset, 7 pävää lehti


 


Alla lista Amerikan presidenteistä, jotka ainakin ovat/olivat vasenkätisiä:



  • James A. Garfield

  • Herbert Hoover

  • Harry S. Truman

  • Gerald Ford

  • Ronald Reagan

  • George Bush

  • Bill Clinton

  • Barak Obama


torstai 29. tammikuuta 2009

Hyödyt ja haitat


Vasenkätisyyden haittoja

Koska valtaosa ihmisistä on oikeakätisiä, kohtaavat vasenkätiset usein ongelmia päivittäisessä elämässään. Monet laitteet on suunniteltu käytettäväksi oikealla kädellä ja usein esineiden, tavaroiden ja huonekalujen sijoittelussa on ajateltu lähinnä oikeakätisiä. Usein vaikeudet johtuvat vain huonosta suunnittelusta: useimmat laitteet ja toimintaympäristöt voi toteuttaa siten, että niitä voivat käyttää yhtä hyvin oikea- kuin vasenkätiset.


Vasenkätiset elävät keskimäärin usean vuoden lyhyemmän ajan kuin oikeakätiset. Syytä tähän ei varsinaisesti tiedetä, mutta oikeakätisestä toimintaympäristöstä johtuvaa suurempaa onnettomuusriskiä pidetään yhtenä selittävänä tekijänä.


 


Lainaus: Turun Sanomien Verkkolehden artikkeli

Vasenkätisyys haittaa kirurgeja

"Päällisin puolin ei uskoisi, että vasenkätinen kirurgi tekee huonompaa jälkeä kuin hänen oikeakätinen kollegansa. Mutta ongelmia heillä on. Current Surgery -lehdessä julkaistu kysely New Yorkin vasenkätisten kirurgien piirissä osoittaa, että vain 13 prosenttia heistä on saanut koulutuksen aikana harjoitella vasenkätisille suunnitelluilla instrumenteilla ja myös useimmat vanhemmat, ohjaavat kirurgit ovat oikeakätisiä.

Useimmat instrumentit on tehty oikeakätisille. Ei ihme, että vasenkätisillä on vaikeuksia niiden käytössä. Jokainen voi itse kokeilla ottaa vaikkapa veitsen huonompaan käteensä ja yrittää leikata leipää.

Vasenkätisyys saattaa aiheuttaa ongelmia myös yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa, joka on tottunut työskentelemään oikeakätisten kirurgien kanssa. Myös osa potilaista suhtautuu empien vasenkätisiin operatiivista työtä tekeviin lääkäreihin."


 


Itselläni tulee mieleen heti esim. jo aiemmin puheena olleet kastikekauhat ja kakkulapiot. Kaupan kassoilla törmään ongelmaan, että kassaneiti kääntää kuitin allekirjoitettavaksi aina vinoon niin, että oikeakätisen on helppo kirjoittaa. Ne klassiset koulujen mustekynät on tietysti yksi luku sinänsä ja monia muitakin samantapaisia pikku "ongelmia" eteen aina välillä tulee.


Mukin tekstitkin on aina väärin päin! Lukuunottamatta tietysti tätä meille vartavasten tehtyä mukia! Näitä myy Anything Lefthanded -kauppa Lontoossa.





Yleensäkin Englannissa on vasurit otettu huomioon enemmän, tietysti siitä syystä, että siellä heitä on keskivertoa enemmän. Liikenteen vasenpuolisuus on mielestäni aivan mahtava juttu, mitä moni sanoo aivan käsittämättömäksi. Minulle se on kuin kotiin menisi!


 


Vasenkätisyydessä on kaikesta huolimatta myös omat hyvätkin puolensa.


Vasenkätisyyden etuja

Monissa sellaisissa urheilulajeissa, joissa kaksi vastustajaa ottelee vastakkain, vasenkätinen voi käyttää hyödykseen sitä, että vastustaja on yleensä vähemmän harjaantunut kohtaamaan vasen- kuin oikeakätisiä vastustajia. Tällaisia lajeja ovat muun muassa tennis, paini ja nyrkkeily. Arvellaan jopa vasenkätisyyden säilyneen evoluution paineessa juuri siksi, että vasenkätisyys on ollut eduksi taistelutilanteissa.

Joskus harvoin myös laitteet tai muut toimintaympäristöt on toteutettu vasenkätisiä suosivalla tavalla. Esimerkiksi Helsingin vanhoissa nivelraitiovaunuissa hallintalaitteet on sijoitettu siten, että vasenkätisyydestä on selvää etua.

Usein väitetään vasenkätisten olevan keskimääräisesti oikeakätisiä lahjakkaampia useissa eri asioissa, mutta tutkimustulokset eivät tue tätä väitettä. Vasenkätisten osuus tieteen ja taiteen huippulahjakkuuksien joukossa on kuitenkin silmiinpistävän suuri. Onkin väitetty, että vasenkätisillä lahjakkuus olisi ääreytyneempää kuin oikeakätisillä. Väitettä lahjakkuuden ääreytymisestä ei kuitenkaan ole tieteellisesti todistettu.

Monesti arkikielessä oikeaa aivopuoliskoa (joka ohjaa vasenta puolta kehosta) pidetään intuitiivisena, luovana ja tunteellisena ja vasenkätisillä tämän aivopuoliskon osuutta pidetään korostuneena, mikä selittäisi vasenkätisten lahjakkuutta.


Nykyään vasenkätisyyteen suhtaudutaan useimmiten enemmänkin kiinnostuneesti kuin paheksuen.


 


Lainaus: Turun Sanomien Ajassa artikkelista

Vasurimiehet nettoavat

"Vasenkätisistä ei kannata puhua väheksyvästi. Tuoreen tutkimuksen mukaan vasenkätiset miehet tienaavat paremmin kuin oikeakätiset miehet.

Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen mukaan koulutus näyttää tuovan tienestiä juuri vasenkätisille miehille. Jos vasurimies on käynyt edes jonkin verran korkeakoulua, hänen palkkansa on keskimäärin 15 prosenttia suurempi kuin saman verran päntänneillä oikeakätisillä miehillä.

Kun vasenkätinen mies on suorittanut yliopistollisen loppututkinnon, palkkaero sen kuin kasvaa. Loppututkinnon suorittaneista vasurimiehet nettoavat noin 26 prosenttia eli peräti yli neljänneksen enemmän kuin oikeakätiset uroot.

- Tilastollisesti merkittävät löydöt antavat lisätukea sille, että vasenkätisyys on etu, tutkijat päättelevät.

Erittäin mielenkiintoinen kysymys on se, miksi vasen- tai oikeakätisyys ei näytä vaikuttavan naisten palkkoihin."


Julkaistu 15.8.2006 2:32:20

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Autot ja liikenne


Onko vasenkätisten mielestä helpompaa ajaa vasemmalla kuin oikealla, vai onko se pelkästään tottumiskysymys?




Oletko koskaan kokeillut ajaa autolla, jossa ratti onkin oikealla? Suomessa näkee mm. Suomen Postilla autoja, jotka on ilmeisesti tuotu (?) Englannista.

Olen itse ollut paljon Englannissa ja tottunut erittäin nopeasti ja helposti liikenteen "nurinkurisuuteen", kuten oikeakätiset matkakumppanini asian ovat ilmaisseet. Minulle ei ole tuottanut ongelmia katua ylittäessäni muistaa "katsoa ensin vasempaan ja sitten vasta oikeaan ja vielä kerran vasempaan", kuten siellä pitää tehdä. 

Olen myös ajanut vasemmanpuoleisen liikenteen tavalla, mutta en suinkaan Englannissa, jossa se on sallittua ja välttämätöntäkin, vaan ihan täällä Suomessa. Olin aina haaveillut asiasta, mutta normaalistihan sitä ei tietenkään voi eikä ole turvallistakaan tehdä! En siis suosittele ketään kokeilemaan!!!

Olimme kesälomamatkalla jossain itäsuomessa joskus viime vuosituhannen puolella. Kello oli siinä kolmen paikkeilla aamuyöllä ja noin kahden kilometrin tyhjä suora edessä. Sanoin ystävälleni, että nyt aion ajaa englantilaisittain, ellei hänellä ole mitään sitä vastaan! Häneltä kesti hetken käsittää, mitä tarkoitin, mutta nopeastihan se sitten hänellekin selvisi, kun vaihdoin suoran alussa kaistaa! Ketään ei tietenkään ollut näköpiirissä edessä, eikä myöskään takanamme. Siispä sain nauttia kerrankin "väärääpuolta" ajosta oikein sydämeni kyllyydestä, vaikka toistankin että toki se on laitonta yleisillä teillä täällä Suomessa, vaikka kuinka olisi tie tyhjänä. Sen jälkeen en tietenkään ole moista temppua uusinut, mutta pakko on sanoa, että se omalta osaltaan kasvatti identiteettiäni vasurina, sillä se todella tuntui minun luonnolliselta puoleltani ajaa! Toki olisi kokeilun täydelliseksi tekemisessä tarvittu vielä se ratti toiselle puolelle autoa, mutta näinkin oli oikein hyvä kokemus plakkarissa.

Englannissa ollessani istun usein bussissa aivan edessä, jotta saan kokea sen vasemmanpuoleisen liikenteen tunnun oikein konkreettisesti. Rakastan jopa niitä hurjia liikenneympyröitä, joita kuulemma oikeakätiset vihaavat!

Minäkö outo? Nyt en ymmärrä... ! Cool


ps. Niin ja parkkeeraan aina miel. vasemmalla puolellani olevaan parkkiruutuun, kuin oikealle. Miten muut?

maanantai 26. tammikuuta 2009

Viittä vaille vai viisi yli?


Olen kuullut toisilta vasureilta, että kaikki eivät ole sinuja ns. väärinpäin käyvän kellon kanssa, mutta myöntäneet, että se tunne johtuu loppujen lopuksi vuosien tottumuksesta oikeanpuoleisen kellon näkemiseen. Itse mielsin heti ensi näkemältä tämän vasenkätisten kellon olevan minulle se "oikea" helpommin loogisesti tajuttava vaihtoehto. Jopa ns. viittävaille ja viisiyli - erot olivat vain hetken totuttelua vaativat perinteisen tavan muutosprosessit. Nyt entinen "viisi yli" taipuu jo sujuvasti "viittävaille" ajatukseksi.



Tällaisia kelloja niin ranteeseen kuin seinällekin myy mm. Leftover  Suomessa ja Anything Left-handed Englannissa.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Eri kulttuurien suhtautuminen


Suuri vähemmistö
Vasenkätisyyttä ei yleensä tilastoida mitenkään, joten vasenkätisten määrästä voidaan esittää vain arvioita. Arviot vaihtelevat viidestä jopa yli 20 prosenttiin väestöstä yleisimmin viitattujen lukujen ollessa 10—13 prosenttia. Yleensä nämä luvut pohjautuvat Yhdysvalloissa tai Yhdistyneessä Kuningaskunnassa tehtyihin tutkimuksiin. On kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä, että vasenkätisten määrä vaihtelee maittain ja kulttuuripiireittäin. Useimpien arvioiden mukaan miesten keskuudessa vasenkätisten osuus on jonkin verran suurempi kuin naisten keskuudessa.

Erilainen suhtautuminen eri kulttuureissa
Monissa kulttuureissa on voimakkaita vasenkätisyyteen liittyviä ennakkoasenteita. Uskonnolliset fundamentalistit esim. islamissa suhtautuvat vasenkätisyyteen usein epäilevästi ja arvelevat sen johtuvan paholaisen vaikutuksesta. Intiassa taas vasenta kättä pidetään likaisena, ja se onkin varattu esimerkiksi alapään hygienian hoitoon. Siksi esimerkiksi syömistä vasemmalla kädellä ei pidetä hyväksyttävänä. Steiner-pedagogiikassa taas vasenkätisyyden arvellaan johtuvan liiallisesta työnteosta edellisessä elämässä.

Monien kielten vasenta tarkoittavalla sanalla on kielteisiä sivumerkityksiä, jotka liittyvään pimeyteen, pahuuteen, väärään tai epämääräisyyteen. Myös suomessa ”vasen” asettuu ”oikean” vastinpariksi samalla tavoin kuin ”väärä” antaen sen kuvan, ettei se ole yhtä oikea kuin ”oikea”.

Esimerkiksi viroksi vasen on vasak ja oikea on parem.


Nykyajan modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa vasenkätiset eivät normaalisti ole mitenkään erikoisessa asemassa muihin ihmisiin.



Kuva: Left Hand Bear, Oglala Sioux Chief, 1898

lauantai 24. tammikuuta 2009

Theorie psychophyiologique de la droiterie


"Koska vasenkätisten osuus on vain 2,8%, on näin alhainen luku katsottava todisteeksi siitä, että vasenkätisyyttä on pidettävä poikkeavuutena, anatomisena anamaliana. Niin vasenkätisten kuin jätti- tai kääpiökokoistenkin on pakko jäädä poikkeuksiksi, koska jokainen laji pyrkii pysymään normaalina. Myös Galippe myöntää, että vasenkätinen on vasenkätinen sairaalloisen perimänsä takia. Hänen mielestään vasenkätiset poikkeavat jossain määrin muista ihmisistä ja kuuluvat luokkaan, josta Morel ja Magnan käyttävät nimitystä degeneroituneet. Lombroso on ilmaissut saman mielipiteen seuraavalla tavalla: vasenkätisyys on atavistinen ja rappeuttava ominaisuus. Vasenkätisillä [....] on usein taakkanaan raskas perimä; vasenkätisyys yhdistyy sangen usein epilepsiaan, se on yleistä mielipuolilla, rikollisilla, ja lopuksi... sitä tavataan myös neroilla. Vasenkätisyys [....] tulee aina olemaan vähäistä, kuten tilastot osoittavat. Yksikään kansa ei tule koskaan olemaan kokonaisuudessaan vasenkätinen, koska lajin elinkaaressa vasenkätisyys on vain satunnainen häiriö, joka on pysyvästi ristiriidassa normaalin toiminnan kanssa."

- Josefa Ioteyko, Brysselin yliopiston psykofysiologian laboratorion työnjohtaja.


(Artikkeli, josta ote yllä, julkaistiin vakavahenkisessä aikakauslehdessä Revue philosophique de la France et de l'étranger vuonna 1916.)

perjantai 23. tammikuuta 2009

Eläinten "vasenkätisyys"


Lainaus: Turun Sanomien Erikoissivut

Vasurikotilot selviävät parhaiten rapuhyökkäyksistä

Vasenkätisyys on etu äärimmäisen kiperissä ongelmatilanteissa, ainakin kotiloilla ja ravuilla, osoittaa Biology Letters -tiedelehdessä julkaistu Yalen yliopiston selvitys. Kotiloilla ja ravuilla on - kuten ihmiselläkin - vähemmistönä populaatiosta yksilöitä, jotka ovat "vasenkätisiä", ts. niiden kuori kiertyy myötäpäivään. Tutkija Gregory Dietl arvioi fossiilinäytteiden perusteella, että vasurikotilot säilyivät "oikeakätisiä" lajitovereitaan paremmin rapujen aiheuttamista hyökkäyksistä.

Tämä parempi henkiin jääminen johtuu siitä, että saalistajien valtaosalla on erilaistunut kotiloiden kuorta avaava hampaisto, joka on kehittynyt yleisimmän muodon avaamiseen. Dietl huomasi, että vasurikotiloita vastaan oli myös hyökätty, mutta erilaistuneet "purkinavaajahampaat" eivät olleet saaneet kuorta auki, ainoastaan pystyneet naarmuttamaan kalkkikuoren pintaa.

Julkaistu 2.5.2006 4:05:36

torstai 22. tammikuuta 2009

Historian vasureita


TAMMIKUU


SAINT JOAN D'ARC (JEANNE D' ARC) PYHIMYS, RANSKA 06.01. 1412



Jeanne d'Arc eli Orleansin neitsyt (La Pucelle d'Orléans) - s. 6 tammikuuta 1412, k. 30 toukokuuta 1431 - on Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys. Jeanne syntyi pienessä Domrémyn kylässä Ranskassa. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä, ja sen takia Jeanne ei saanut lapsena paljoakaan koulutusta. Hän ei ikinä oppinut kirjoittamaan tai lukemaan, mutta osasi monia pyhimystarinoita joita oli kuullut uskonnolliselta äidiltään.

Jeanne d'Arc poltettiin roviolla kerettiläisenä 30 toukokuuta vuonna 1431 siksi, että hän tunnusti pitävänsä Jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina. Hänen tuhkansa siroteltiin Seine-jokeen.

Varmaa tietoa Jeannen vasenkätisyydestä ei ole. Joidenkin lähteiden mukaan vasenkätisyys liitettiin häneen siksi, että häntä pidettiin noitana ja pahana, kuten siihen aikaan leimattiin myös vasenkätiset.


ALEXANDER HAMILTON, FIRST SECRETARY OF THE TREASURE, 11.01. 1755 (or 1757)



Amerikkalainen poliitikko Alexander Hamilton s. 11.01. 1755/-57. Kuoli 12.07. 1804.


DR. ALBERT SCHWEITZER, FYYSIKKO, RANSKA 14.01 1875



Albert Schweitzer, M.D., OM, (s. tammikuun 14, 1875 – k. syyskuun 4, 1965) oli muusikko, filosofi, ja fyysikko. Hän syntyi Kaysersbergissa, Alsace-Lorrainessa, Saksassa (nyt paikka on Haut-Rhin, Alsace, Ranska). Hän sai vuoden 1952 Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1953.

Joidenkin lähteiden mukaan hän oli vasenkätinen syntyjään, mutta mitä ilmeisemmin yksi heistä, jotka on pakotettu/opetettu oikeakätiseksi, sillä kuvissa hän kirjoittaa oikealla.


BENJAMIN FRANKLIN, TIEDEMIES, USA 17.01. 1706



Benjamin Franklin (s. 17. tammikuuta 1706 - k. 17. huhtikuuta 1790) oli yhdysvaltalainen journalisti, kirjailija, filantrooppi, tiedemies, keksijä sekä mm. diplomaatti. Hän oli myös yksi Yhdysvaltain vallankumouksen johtajista, tunnettu sitaateistaan ja kokeiluistaan sähkön kanssa.


LEWIS CARROLL, KIRJALILIJA, ENGLANTI 27.01 1832




Lewis Carroll, oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson, (s. 27 tammikuuta 1832, k. 14 tammikuuta 1898) oli englantilainen matemaatikko, kirjailija, pappi ja harrastelijavalokuvaaja.

Parhaiten hänet tunnetaan salanimellä Lewis Carroll kirjoittamistaan lastenkirjoista Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa. Salanimi on muodostettu hänen etunimistään kääntämällä ne ensin latinaksi "Carolus Ludovicus", vaihtamalla niiden järjestystä ja kääntämällä nimet takaisin englantiin latinankielisistä nimistä: Ludovicus–Lewis, Carolus–Carroll.


W.C. FIELDS, NÄYTTELIJÄ, USA 29.01 1880



 

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Vasenkätisyyden historiaa


Jo vanhan testamentin lehdillä viitataan usein vasenpuolisuuteen ja vasenkätisyyteen. Omalta osaltaan sen maininnat ovat saaneet ihmiset kuvittelemaan, että itse vasenkätisyydessä on jotain väärää ja pahaa, sairastakin - koska kirjan maininnat pahasta ja väärästä on kuvaannollisesti kerrottu olevan vasemmalla puolella - päinvastaisella puolella kuin oikea, eli hyvä! Vaikka tulkintaa ei tulekaan mitenkään verrata kätisyyteen, vaan se on vain helpottamassa ymmärtämistä kahdesta eli puolesta - hyvästä ja pahasta, niin entisaikojen ihmisille opetettiin sen perusteella, että myös ruumiissa on kaksi toisistaan poikkeavaa puolta - hyvä ja paha - oikea ja vasen. Täten syrjintä sai alkunsa ja se vietiin jopa niin pitkälle ihmisten pimeinä - vai pitäisikö sanoa "vasemmanpuoleisina" aikoina Wink - että vasenkätisyyden takia menetti jopa henkensä milloin noitana, milloin sairaana, milloin paholaisen palvojana. Ihmisten tulkinnastahan siinä oli kyse, ei suinkaan Jumalan käsityksenä että vasenkätinen ihminen olisi jotenkin huonompi kuin oikeakätinenkään.

On usein kuultu verrattavan oikeaa ja vasenta siihenkin kuvaukseen, joka löytyy Raamatun uudesta testamentista. Siinä kerrotaan Jeesuksen tulevan tuomitsemaan viimeisinä päivinä, erottaen lampaat (tottelevaiset/hyvää tehneet) oikealle ja vuohet (tottelemattomat/pahaan taipuvaiset) vasemmalle puolelleen. Erottelun jälkeen oikealla puolella olevat perivät Jumalan valtakunnan ja vasemmalla puolella olevat joutuvat ikuiseen kadotukseen, toisinsanoen eivät saa enää elää.

Kuten kaikesta muustakin ennen kirjoitetusta, ihmiset ovat taipuvaisia tekemään omia tulkintojaan ja liittämään asioihin sellaisiakin piirteitä, joita siihen ei ole tarkoitettu. Niin tässäkin tapauksessa historian ahdasmieliset uskonnolliset ajat päättivät, että vasenkätisyys itsessään oli siis pahaa ja turmiollista, aivan kuten he automaattisesti olisivat noita Jeesuksen vasemmalle puolelle asetettavia kadotukseen joutuvia. Missään kohtaa raamatussa ei kuitenkaan puhuta vasenkätisten olevan sen pahempia kuin oikeakätisetkään. Se puhuu vain vääristä teoista, joiden mukaan ihminen tuomitaan - oli hän sitten oikea- tai vasenkätinen!

Joka tapauksessa juuri tuollaiset käsitteet ovat saaneet aikaan valtavaa vainoa ja väärinkäsitystä kautta historian ja siitä ovat saaneet kärsiä - ketkäpä muut kuin me vasurit!



Kuva: Native American Indians
Child friendly site about American and Canadian Indians. 1400+ legends, 400+ agreements and treaties, 10,000+ pictures, free clipart, Pueblo pottery, American Indian jewelry, wolf tee shirts and more.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Lehtiartikkeli


Vasemman käden juttu
Oikealle kallistuva maailma voi olla vasurille viheliäinen paikka. Kyseessä on kaikkialla merkittävä vähemmistö. Ympäristön paineessa monet vasenkätiset kääntyvät osittain oikeaan.
Jos käytännön elämä takkuaa, on vasenkätisillä kuitenkin todistettavasti muita erityislahjoja. Useimmilla vasenkätisillä oikea aivopuolisko on hallitseva, joten esimerkiksi tunneälyä, taiteellisuutta ja luovuutta esiintyy vasenkätisillä keskimääräistä yleisemmin. Lahjakkuus ilmenee erityisesti kuvataiteessa ja musiikissa.

Vaikka tutkimukset osoittavat vasenkätisten olevan hieman oikeakätisiä alttiimpia joillekin fyysisille ja psyykkisille häiriöille, tällä erolla ei ole juuri käytännön merkitystä. Vasurit pärjäävät elämässä yhtä hyvin kuin oikeakätisetkin, vaikka moni elämän perusjuttu onkin oikealle kallellaan.

Peilikuvien käytäntö
Suurin osa saksista on muotoiltu vain oikeakätisille, joten jo sormien tunkeminen sormenreikiin tuntuu mahdottomalta. Vasurit voivat saada jopa rakkoja sormiinsa. Lisäksi saksien terät on asetettu siten, että esimerkiksi paperia leikatessa saksien oikea terä näkyy leikattavan paperin päällä. Monille vasenkätisille olisi luonnollisempaa nähdä vasen terä, jolloin saksilla voisi leikata tarkasti.

Länsimaissa kirjoittaminen etenee vasemmalta oikealle, jolloin vasenkätinen joutuu työntämään kynää kirjoittaessaan. Kynää puskeva kämmen suttaa kirjoitettua tekstiä ja paperi repeää helposti. Oikeakätisillä kirjoittava käsi tukee paperia ja oikeakätinen vetää kynää, jolloin kirjoittaminen on helpompaa ja siistimpää. Vasenkätisille suunniteltujen kynien kärjet onkin pyöristetty siten, ettei paperi repeäisi. Kynissä tulisi olla nopeasti kuivuvaa mustetta, jottei kynän perässä seuraava kämmen sotkisi kirjoitusjälkeä. Myös tavanomaiset viivoittimet ärsyttävät vasuria. Vasen käsi kun on yleensä mitta-asteikon päällä. Tällöin ratkaisuksi noussee viivoitin, jossa mitta-asteikko alkaakin oikealta.

Keittiössä vasenkätinen kohtaa pieniä hankaluuksia, jotka toki voidaan ylittää tai ohittaa. Normaalit purkinavaajat ovat erittäin vaikeita käyttää, koska ne toimivat lähinnä oikeakätisyyden periaatteella. Korkkiruuvit kääntyvät väärään suuntaan, veitsissä sahalaita on väärällä puolella ja kuorimaveitset toimivat väärinpäin.

Vasenkätisten markkinat netissä
Suomen markkinat vastaavat vasenkätisten tarpeisiin melko vähäisin panoksin. Suomessa toimii vain yksi verkkokauppa vasureille. Vasenkätisten saksia ja nopeasti kuivuvalla musteella varustettuja kyniä löytyy tosin Porinkin tavarataloista.

Lontoossa on puhtaasti vasenkätisyyteen erikoistunut kauppa, jonka nettisivusto tarjoaa vasenkätisille lähes kaikkea peilikuvana. Vasureille tyrkätään Sveitsin armeijan linkkuveitsiä, tietokonenäppäimistöjä ja -hiiriä. Valikoimasta löytyy jopa pelikortit, joissa on maamerkintä ja numerointi jokaisessa kortin nurkassa. Tällöin peilikuvamainen korttijärjestys ei peitä maamerkintöjä. Vasenkätisten kamerat ovat vielä Suomessa harvinaisia.

Nykyään valmistetaan jopa ranne- ja seinäkelloja, joiden kellotaulut ovat täydellisiä peilikuvia, myös siis kellotaulun numerointi. Samoin viisarit liikkuvat päinvastaiseen suuntaan. Joidenkin vasenkätisten on helpompaa lukea vastapäivään pyörivää kelloa. Tosin tällaisten kellojen suurmarkkinat löytyvät oikeakätisten keskuudesta. Monet ovat päättäneet hämmästyttää ystäviään peräti omintakeisella lahjalla.

Yhteyksiä sairauksiin epäillään
Tutkijat ja lääkärit ovat kiistelleet vasenkätisyyden synnystä jo vuosikymmeniä, eikä yhteisymmärrykseen ole päästy. Samankaltainen kiistely koskee vasenkätisyyden yhteyksistä sairauksiin.

Brittiläisen Leedsin yliopiston tutkijat kumosivat pari vuotta sitten oletuksen siitä, että vasenkätiset kuolisivat muita aiemmin. Tutkijoiden kyselyyn vastasi 6 000 ihmistä, joiden myöhemmän kuolleisuuden yhteyttä vasenkätisyyteen tutkittiin. Kuolemantapauksia kirjattiin yhdeksän kuukauden kuluttua 387. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä vasenkätisyyden ja aikaisen kuoleman välillä ei löydetty.

Ainakaan Leedsissä vasenkätisyys ei ole itsenäinen kuolemanriski, vaikka britit ovatkin tottuneet hieman enemmän vasemmalle kallistuvaan elämään. Onhan maassa vasemmanpuoleinen liikenne ja vasenkätinen kuningashuone. Edesmennyt kuningataräiti, hänen tyttärensä kuningatar Elisabet II, prinssi Charles ja hänen poikansa William ovat vasureita.

Perinnöllisyydestä on siis puhuttu, mutta kätisyyden määräävää geeniä ei ole vielä pystytty paikantamaan. Perinnällisyysteorian kannattajat olettavat, että vasen- tai oikeakätiseksi synnytään. Oikeakätisyyden geeniä pidetään vallitsevana. Toiset tutkijat puolestaan painottavat, että vasenkätisyys syntyisi sikiönkehityksen tai synnytyksen aikana. Näin eritoten, jos synnytyksessä on esiintynyt vaikeuksia. Tämän puolesta puhuu näkemys, jonka mukaan vasenkätisyys on yleisempää lapsilla, joiden syntymässä esiintyi komplikaatioita. Samoin kaksosilla vasenkätisyys on kaksi kertaa niin yleistä, kuin muulla väestöllä. Kaksossynnytykset ovat yleensä vaikeampia kuin yhden lapsen syntymät.

Pari vuotta sitten tutkittiin vakavien suolistosairauksien, kuten haavaisen paksusuolitulehduksen ja Chronin taudin esiintyvyyttä vasenkätisten keskuudessa. Kansainväliseen tutkimukseen osallistui 17 000 ihmistä. Tutkimuksen mukaan vasenkätisillä on yli kaksinkertainen riski sairastua kyseisiin tauteihin. Mistään kansantaudeista ei kuitenkaan ole kyse. Suomessa tauteihin sairastuu vuosittain noin 850 ihmistä. Vasenkätisiä Suomessa on noin 500 000.

Vasenkätisyyden yhteyksistä terveydellisiin ongelmiin on saatu viitteitä lukuisissa tutkimuksissa, mutta tutkimustulosten luotettavuus on kyseenalainen. Monet tutkimusryhmät ovat saaneet samoista tutkimusasetelmista ja samoilla mittareilla aivan erilaisia tuloksia. Alan tutkimusten mukaan vasenkätiset kärsivät kuitenkin hieman keskiarvoa enemmän mm. allergioista, unihäiriöistä, migreenistä ja suolistovaivoista.

Mikään vakava terveysriski vasenkätisyys ei siis todistettavasti ole. Suoraa syy-seuraussuhdetta on kuitenkin vaikea löytää, koska ihmisen kehitys on monisyinen, samaan aikaan kehittyvien osa-alueiden kokonaisuus. Tutkimuksissa vasenkätisyyden vaikutusta on siten lähes mahdotonta eristää muusta kehityksestä.

-Pohjolan Sanomat 05/06

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Vasemmanpuoleinen liikenne


VASEMMANPUOLEINEN LIIKENNE MAAILMASSA



"Ennen 1700-luvun puoliväliä Euroopassa ei ollut juuri liikennesääntöjä eikä yleisesti hyväksyttyjä tapoja. Joitakin paikallisia tieliikennetapoja oli, samoin joidenkin paikallisten hallitsijoiden määräyksiä väistämissäännöistä, joita tuli noudattaa silloilla tapahtuvassa liikenteessä. Kuitenkin 1700-luvun loppupuoliskolla tilanne oli sellainen, että Euroopassa vallitsi varsin yleisesti vasemmanpuoleinen liikenne. Miksi ja miten tilanne sittemmin kääntyi lähes päinvastaiseksi?


Tärkeä tapahtuma oli Ranskan suuri vallankumous vuonna 1789. Myös Pariisissa oli ennen vallankumousta vallitsevana käytäntönä vasemmanpuoleinen liikenne hevosajoneuvoille, (joita sen ajan etuoikeutetut käyttivät) kun taas jalankulkijoiden tuli käyttää tien oikeaa reunaa. Poliittisena manifestina vallankumouksen myötä tehtiin säännös, että hevosajoneuvojen tuli siirtyä oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Tämä johti vallitsevan käytännön muutokseen ja myöhemmin myös Napoleon omaksui oikeanpuoleisen liikenteen säännön. Hänen valloitusretkiensa myötä oikeanpuoleinen liikenne levisi sitten muuallekin Eurooppaan."

lauantai 17. tammikuuta 2009

Vasemmankäden tietoa


Arno Forsius

Ihmisen oikea ja vasen

Vallitsevasta oikeakätisyydestä poikkeavalle vasenkätisyydelle on keksitty lukemattomia syitä. Suomalaisessa kansanperinteessä esiintyy mm. seuraavia selityksiä: "Lapsesta tulee vasenkätinen, jos paritellessa mies nousee vasemmalta puolelta naisen päälle" tai "Kun äiti rupeaa imettämään lasta, niin ei pidä ensin antaa vasenta rintaa. Siitä lapsi tulee vasenkätiseksi."

Periaatteessa oikean ja vasemman puolen raajat ovat toimintaedellytyksiltään samanlaiset, vaikka ne ovatkin toistensa "peilikuvia". Osa ihmisistä on molempikätisiä, mutta käytännössä toinen käsi kehittyy yleensä toista paremmaksi. Suurimmalla osalla oikean käden kehittäminen sujuu helpommin ja heistä tulee siten oikeakätisiä. Vasenkätisyys näyttää olevan ainakin osittain perinnöllisesti määräytyvää, sillä vasenkätisten sukulaisissa on vasenkätisiä noin kaksi kertaa niin paljon kuin oikeakätisten sukulaisissa.

Oikeakätisten osuus väestössä vaihtelee yleensä 90—95 %:n välillä. Vasenkätisiä on vastaavasti 5—10 %, joissakin väestöryhmissä jonkin verran enemmänkin. Pojista on tilastojen mukaan vasenkätisiä suurempi osa kuin tytöistä. Celebes -saarilla kerrottiin asukkaiden enemmistön aikoinaan olleen vasenkätisiä. Esihistoriallisten kiviesineiden perusteella on päätelty, että niistä noin 25 % on tehty vasemmalla kädellä työstäen.

Esiintyvä vasenkätisyys on harvinaisempaa kuin luontainen tai synnynnäinen vasenkätisyys. Tähän vaikuttaa se, että osasta luontaisesti vasenkätisiä tulee vaikeuksitta oikeakätisiä, koska oikeakätisyyden suuren vallitsevuuden vuoksi työympäristöt ja työkalut ovat muotoutuneet oikeakätisyyttä suosiviksi. Myös käsin kirjoittamisen kirjaimisto on länsimaisessa kulttuurissa oikeakätiselle paremmin sopiva.

Oikea käsi on useimmissa kielissä nimetty hyväksi tai paremmaksi kädeksi ja vasen vastaavasti huonoksi tai huonommaksi kädeksi. Niistä ovat kehittyneet monet suuntaa, paikkaa ja laatua osoittavat ilmaisut. Oikea tarkoittaa myös taitavaa, hyvää, kaunista, suoraa, onnellista ja rehellistä, vasen taas kömpelöä, huonoa, kieroa, onnetonta ja epärehellistä. Ja vaikka vasenta puolta tai suuntaa tarkoittavalle ilmaisulle olisi myöhemmin kehittynyt uudempi synonyymi, on vanhemman sanan johdannainen usein jäänyt tarkoittamaan vasenkätisyyttä.

Sanontatapa "ottaa lusikka kauniiseen käteen" tarkoittaa siis lusikan ottamista oikeaan käteen. Sanonta lähtee siitä, että vasenkätisen oli vastaan hangoittelematta otettava syödessä lusikka oikeaan käteensä, ja yleisemmin, että oli elettävä kiltisti ja annettuja neuvoja seuraten.

Yleisen oppivelvollisuuden toteutuminen 1800-luvun loppupuolelta alkaen toi vasenkätisyyden kiusalliseksi ongelmaksi, sillä kouluissa vasemmalla kädellä kirjoittaminen juoksevaa ja hitaasti kuivuvaa mustetta käyttäen aiheutti tietenkin sotkuisuutta vihkoihin. Sitä paitsi kysymyksessä oli selvä ja osittain muitakin hankaluuksia aiheuttava poikkeavuus enemmistöön nähden.

Niinpä kouluissa on useaan otteeseen vaadittu vasenkätisten kasvattamista oikeakätisiksi. Käytännön ohella tätä on perusteltu sillä, että näin voitaisiin edistää lasten henkisten kykyjen kehittymistä. Suoritetuissa kokeissa ei tästä ole kuitenkaan saatu mitään näyttöä. Vähitellen vasenkätisten on annettu rauhassa toimia heille luontaisella tavalla.

Vaikka vasenkätisyyttä onkin pidetty poikkeuksena, niin molempikätisyyttä on sentään pidetty hyvänä ja jopa tavoiteltavana ominaisuutena. Raamatussa todetaan (1 Aik. 12:2) Daavidin sotajoukkoihin Hebronissa kuuluvista miehistä: "Aseina heillä oli jouset, ja he osasivat sekä oikealla että vasemmalla kädellään lingota kiviä ja ampua jousella." Antiikin Kreikassa Platon (429—347 eKr) vaati, että nuorison tuli harjoittaa molempien käsien käyttöä. Platonin mielestä ihmisen tuli olla amfideksios tai perideksios, molempia käsiään yhtä taitavasti käyttäviä.

Oikean ja vasemman käden välillä vallinnut ero on heijastunut muutenkin oikeaan ja vasempaan liittyneisiin arvostuksiin. Artemidoros Daldislaisen (noin 135—noin 190) unikirjassa vasen käsi viittasi unessa nähtynä vaimoon, äitiin, ystävättäreen, tyttäreen ja sisareen, siis naispuolisiin henkilöihin. Oikea käsi puolestaan viittasi vastaaviin miespuolisiin henkilöihin.

Raamatussa sanottiin (Saarn. 10:2) vanhan käännöksen mukaan: "Viisaan sydän vetää oikealle, tyhmän vasemmalle". Astrologiassa, tuossa mainiossa tähtitaidossa, ruumiin oikeaa puoliskoa hallitsi aurinko ja vasenta kuu.

Oikeakätisyyden vallitsevuudesta on ollut seurauksena eräitä tapoja tai sääntöjä, jotka elävät sitkeästi. Lapsen tuudittaminen tapahtuu yleensä vasemmalla käsivarrella, myös vasenkätisillä. Siihen saattaa olla syynä naisten toimintaympäristön muotoutuminen oikeakätisten huomattavan enemmistön vuoksi sellaiseksi, että oikean käden jääminen vapaaksi on käytännön kannalta tarkoituksenmukaisempaa.

Miehellä miekkaa kannetaan vasemmalla sivulla, sillä se oli silloin helpompi vetää tupesta oikealla kädellä. Raamatussa mainitaan (Tuom. 3:15) eräs poikkeus: "Herra lähetti heille [---] Ehudin, joka oli vasenkätinen. [---] hän takoi itselleen lyhyen, kaksiteräisen miekan ja ripusti sen piiloon viittansa alle oikealle sivulleen." Vasemmalla kupeella heiluvan miekan vuoksi naisen kuului kulkea miehen oikealla puolella. Miehellä on napitetuissa vaatteissa vasen lieve päällä. Ehkäpä oikeakätisen oli silloin parempi vetää tikari esiin povestaan. Mutta miksi naisella on napituksessa oikea lieve päällä? Viime mainittuun kysymykseen ei ole löytynyt pätevää selitystä.

Kätisyys liittyi myös henkilökohtaiseen hygieniaan. Vanhoina aikoina ulostamisen jälkeen ei yleensä ollut mahdollisuuksia käsien pesuun. Sen vuoksi noudatettiin käytännössä kirjoittamatonta sääntöä, että takamuksen pyyhkimiseen oli käytettävä aina vain vasenta kättä, koska silloin oikea käsi säilyi "puhtaana" tai ainakin puhtaampana mm. syömistä ja tervehtimistä ajatellen. Tämä sääntö oli aikoinaan tärkeä ja hyödyllinen ulosteiden mukana leviävien sairauksien ehkäisemiseksi, mutta käsien pesusta ja ruokailuvälineiden käytöstä johtuen sillä ei ole nykyään käytännön merkitystä kehittyneissä oloissa.

Käsitys vasemman käden likaisuudesta heijastuu yhä islaminuskon sääntöihin. Vasemmalla kädellä syöminen on kiellettyä, minkä vuoksi myös lapset on opetettava syömään oikealla kädellä. Samoin ruokaa ei tule tarjoilla vasemmalla kädellä.

Lääketieteessä ihmistä tutkittaessa ja tutkimustuloksia kirjattaessa on tietenkin oikea ja vasen erotettava toisistaan. Valitettavasti puolet joskus menevät sekaisin, toisinaan jopa kohtalokkain seurauksin. Tähän tietenkin vaikuttaa se, että kasvokkain ollessa tutkittavan vasen on tutkijan oikealla puolella ja päinvastoin. Myös röntgenkuvissa on puolet toisinaan merkitty vahingossa väärin.

Lääketieteen latinaan perustuvassa terminologiassa käytetään yleensä latinasta otettuja sanoja dexter (oikea) ja sinister (vasen). Vasenta merkitsevästä sanasta laevus (kreik. laios) johdettua etuliitettä levo käytetään kuitenkin eräissä sanoissa merkitsemään vasenvoittoisuutta.

Saksalainen kirurgi August Bier (1861—1949) tunsi erään molempikätisen virkaveljen, joka kehaisi olevansa "ambidexter". Nähtyään tämän leikkaavan Bier tuumasi, että "ambisinister" olisi ollut osuvampi.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1997: 3: 245. Tarkistettu marraskuussa 2000. Lisätty huomatus "kauniista kädestä" maaliskuussa 2005. Lisätty kappaleet vasemman käden likaisuudesta lokakuussa 2005.

Kirjallisuutta:

Müller, R.: Hygiene. Luft, Boden, Wasser, Nahrung, Kleidung, Körperpflege, Wohnung, Gewerbe, Eugenik. Vierte, verbesserte Auflage. Urba & Schwarzenberg, Berlin—München. Nördlingen 1949

Raamattu
Yleiset hakuteokset
Useat etymologiset sanakirjat

Julkkisvasurit


Lista tiedossaolevista julkkisvasureista pienen tietoiskun kera löydät täältä. Lista on niin huikea, etten lähde sitä tänne kertaamaan, mutta mikään ei estä ottamasta pieniä poimintoja silloin tällöin ja jos tahdot, voit vaikka kommenttiin kertoa oman vasurijulkkissuosikkisi.


Otettakoon esimerkiksi vaikkapa tänään 47-vuotis synttäreitään viettävä JIM CARREY


JIM CARREY, NÄYTTELIJÄ, USA 17.01. 1962




James Eugene "Jim" Carrey (synt. tammikuun 17, 1962 Newmarket, Ontario, Canada) on Golden Globe voittanut kanadalainen koomikko ja näyttelijä.

Hänet tunnetaan parhaiten maanisesta ja ylilyövästä esiintymisestään komedioissa kuten Ace Ventura: Pet Detective, Ace Ventura: When Nature Calls, Dumb & Dumber, The Mask, Liar Liar, Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events, ja Bruce Almighty. Carrey on saanut myös kriitikoiden kiitosta draamarooleistaan filmeissä The Truman Show, The Majestic, Man on the Moon, ja Eternal Sunshine of the Spotless Mind.

Oletko vasenkätinen?


Jos olet vasenkätinen ja vierailit blogissani - ehkä jopa palaat uudelleen, laita nimesi ja blogisi osoite kommenttiin ja lisään sinut vasurilistallemme! Cool

"Kummalla" kädellä?


KYSYMYKSIÄ VASEMMALTA



1. Jos olet vasenkätinen, kummassa ranteessa pidät rannekelloa?


2. Kummalla jalalla potkaiset palloa tai vaikkapa vaistomaisesti kiven maasta? Onko kätisyytesi vahvempi osa myös yhtä vahva jalkojen osalta? Seisotko tasapainossa helpommin vasemmalla vai oikealla jalalla...?


3. Oletko vasurina joskus vääntänyt kättä oikeakätisen kanssa? Mikä oli tulos?


4. Onko sanonta "vasemmalla ruusupensaaseen" (eli aina vähän pieleen) toteutunut sinun kohdallasi? Miten?


5. Miten sinä kirjoitat vasemmalla? Oletko löytänyt oman tyylisi? Oliko koulussa vaikeaa kirjoittaa esim. mustekynällä siististi? Kirjoititko tai kirjoitatko edelleen yläviistosta niin, että teksi on kätesi alapuolella? Mitä muita tapoja on/voisi olla teksin siistinä pysymiseksi?


6. Miten käytät oikeakätiselle tarkoitettua kastikekauhaa?


 


Tässäpä alkuun muutama pohdittava! Vastaile kommentteihin! Kiitos! :)

Tervetuloa vasemmalle!



Tervetuloa vasurien omaan blogimaailmaan. Tehdään tästä yhdessä vilkas keskustelun ja hyvien vinkkien vaihtopaikka.


Blogiin tulee varmasti jonkin verran samoja linkkejä ja vinkkejä, kuin löytyy Left is Right Foorumiltani.


Tässä blogissa Vasen on se Oikea! Cool