torstai 12. maaliskuuta 2009

Kaksosten vasenkätisyys


Synnytys stressitekijä?

Osa tutkijoista pitää mahdollisena, että alttius kehittyä vasenkätiseksi kasvaa, jos lapsen aivot joutuvat poikkeuksellisen koville synnytyksen aikana. Tästä on saatu viitteitä tutkimuksissa vasenkätisyyden yleisyydestä lapsilla, joiden synnytyksessä esiintyi komplikaatioita. Älyllisesti kehitysvammaisista lapsista lähes kolmasosa on vasenkätisiä. Kaksosten keskuudessa vasenkätisyys on kaksi kertaa niin yleistä kuin muussa väestössä. Syynä voi olla se, että kaksossynnytykset ovat keskimääräistä useammin vaikeita.
Synnytyksen osuutta vasenkätisyyteen on tutkittava vielä lisää, sillä riittävää näyttöä yhteydestä ei ole. Vaikka teoriaa ei ole yleisesti hyväksytty, sen puolesta puhuu se, että se selittäisi ainakin osittain vasenkätisten keskimääräistä suuremman alttiuden sairastua tiettyihin tauteihin.

Näin sanoo: http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=861

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Historian vasureita 3


MAALISKUU


MICHELANGELO, TAITEILIJA, ITALIA 06.03 1475



Michelangelo di Lodovico Buonarroti Simoni (s. maaliskuun 6. 1475 k. helmikuun 18. 1564) tunnetaan paremmin pelkästään Michelangelona. Hän oli Italialainen renessanssi taiteilija, arkkitehti, runoilija ja insinööri.


 


MAURICE RAVEL, SÄVELTÄJÄ, PIANISTI, RANSKA 07.03. 1875



Joseph-Maurice Ravel (s. maalikuun 7. 1875 k. joulukuun 28. 1937) oli ranskalainen säveltäjä ja pianisti.


 


CARL PHILIPP EMMANUEL BACH, MUUSIKKO, SÄVELTÄJÄ 08.03. 1714




Carl Philipp Emanuel Bach (s. maaliskuun 8. 1714 k. joulukuun 14. 1788 Weimar, Thuringia, Saksa) oli saksalainen muusikko ja säveltäjä. Toinen viidestä Johann Sebastian Bachin ja Maria Barbara Bachin lapsista.


 


ALBERT EINSTEIN, FYYSIKKO, SAKSA 14.03. 1879



Albert Einstein (s. 14. maaliskuuta 1879, Ulm, Saksa k. 18. huhtikuuta 1955, Princeton, New Jersey, USA) oli saksalaissyntyinen teoreettinen fyysikko, joka loi suhteellisuusteorian. Hän sai vuonna 1921 Nobelin fysiikanpalkinnon.


 


JOHANN SEBASTIAN BACH, SÄVELTÄJÄ, KAPELLIMESTARI, SAKSA 21.03. 1685



Johann Sebastian Bach (s. 21. maaliskuuta 1685 k. 28. heinäkuuta 1750) oli saksalainen säveltäjä, kapellimestari ja urkuri. Hän oli barokin ja samalla koko taidemusiikin historian merkittävimpiä säveltäjiä.


 


ROSCOE ARBUCKLE, NÄYTTELIJÄ-OHJAAJA, USA 1887



Roscoe Conkling Arbuckle eli Fatty Arbuckle (s. maaliskuun 24. 1887 k. kesäkuun 29. 1933) oli amerikkalainen mykkäfilmien näyttelijä ja ohjaaja.