perjantai 22. toukokuuta 2009

Marraskuun vasurit osa2


ROCK HUDSON, NÄYTTELIJÄ, USA 1925







Rock Hudson (oik. Roy Harold Scherer Jr., s. 17. marraskuuta 1925 k. 2. lokakuuta 1985) oli Amerikkalainen elokuvanäyttelijä.







Hudson sai Oscar-ehdokkuuden roolistaan elokuvassa Jättiläinen (1957). Hän tuli tunnetuksi myös useasta pääosastaan D. Sirkin 1950-luvun elokuvissa, kuten Kaikki minkä taivas sallii ja Tuuleen kirjoitettu. 60-luvun taitteessa hän näytteli yhdessä Doris Dayn kanssa kolmessa romanttisessa komediassa, joita tuona aikana pidettiin lievästi uskallettuina. Myöhemmin Hudson esiintyi myös televisiosarjassa Dynastia (1984-85).


DOROTHY COLLINS, LAULAJA, NÄYTTELIJÄ, KANADA 1926







Dorothy Collins (oik. Marjorie Chandler s. 18. marraskuuta 1926 Windsor, Ontario k. 21. heinäkuuta 1994) oli Kanadalainen näyttelijä ja laulaja, jonka nousu tähtiin alkoi pitkäaikaisessa tv-sarjassa Your Hit Parade, jossa hän mm. lauloi päivän suosituimman kappaleen.





BRENDA VACCARO, NÄYTTELIJÄ, USA 1939







Brenda Buell Vaccaro (s. 18. marraskuuta 1939 Brooklyn, New York) on Amerikkalainen palkittu näyttelijä. Vaccaro kasvoi Texasissa, mutta palasi New Yorkiin opoiskelemaan teatteria. Hänen Broadway depyyttinsä ajoittuu vuodelle 1961.







OWEN WILSON, NÄYTTELIJÄ, USA 1968







Owen Cunningham Wilson (s. 18. marraskuuta 1968 Dallas, Texas) on Amerikkalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja.







Hänet muistetaan lukuisista rooleistaan menestyselokuvissa, kuten:



Bottle Rocket

The Cable Guy

Anaconda

Rushmore

Permanent Midnight

Armageddon

Heat Vision and Jack

The Haunting

Breakfast of Champions

The Minus Man

Meet the Parents

Shanghai Noon

Behind Enemy Lines

The Royal Tenenbaums

Zoolander

I Spy

Shanghai Knights





Yeah Right!

The Life Aquatic with Steve Zissou

Meet the Fockers

Around the World in 80 Days

Starsky & Hutch

The Big Bounce

The Wendell Baker Story

Wedding Crashers

Night at the Museum

You, Me and Dupree

Cars

Lightning McQueen

The Darjeeling Limited

Drillbit Taylor

Marley & Me








 

DUANE ALLMAN, MUUSIKKO, USA 1946







Howard Duane Allman (s. 20. marraskuuta 1946 Nashville, Tennessee k. 29. lokakuuta 1971) oli Amerikkalainen kitaristi ja muusikko.







ESTELLE PARSONS, NÄYTTELIJÄ, USA 1927







Estelle Margaret Parsons (s. 20. marraskuuta 1927 Lynn, Massachusetts) on Amerikkalainen näyttelijä.

Parsons on Eben Parsonsin ja Ruotsalaisen Elinor Ingebore Matssonin tytär. Opiskelujen jälkeen hän luki lakia ja toimi laulajana ennen näyttelijänuransa alkamista 1950-luvulla. Parsons tunnetaan sekä televisiosta, teatterista että elokuvamaailmasta. Hän on ollut useasti Tony-ehdokkaana ja sai vuonna 1967 Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon roolistaan elokuvassa Bonnie ja Clyde.









DICK SMOTHERS, NÄYTTELIJÄ, MUUSIKKO, USA 1939







Richard Remick "Dick" Smothers (s. 20. marraskuuta 1939 New York) on Amerikkalainen näyttelijä, koomikko ja muusikko, joka nykyisin asustelee Sarasotassa, Floridassa.

 

GOLDIE HAWN, NÄYTTELIJÄ, USA 1945







Goldie Jeanne Hawn (s. 21. marraskuuta 1945 Silver Spring, Maryland) on Amerikkalainen Oscar-palkittu näyttelijä, elokuvaohjaaja ja tuottaja. Hänet tunnetaan parhaiten komediaelokuvistaan 1970-1990 luvuilla. Hawnin tytär, Kater Hudson on myöskin näyttelijä.





Kate Hudson ja Goldie Hawn

 

SCARLETT JOHANSSON, NÄYTTELIJÄ, USA 1984







Scarlett Johansson (s. 22. marraskuuta 1984 New York) on Amerikkalainen näyttelijä. Johanssonin sukutausta on hänen isänsä puolelta tanskalainen ja äitinsä puolelta juutalainen. Hänen isoisänsä oli tanskalainen käsikirjoittaja ja dokumentaristi Ejner Johansson.

 


KRZYSZTOF PENDERECKI, SÄVELTÄJÄ, PUOLA 1933







Krzysztof Penderecki (s. 23. marraskuuta 1933 Debica) on Puolalainen säveltäjä ja kapellimestari. Hän aloitti musiikin opiskelunsa ottamalla yksityisopetusta sävellyksessä Franciszek Skolyszewskilta. Tämän jälkeen hän opiskeli musiikkia Krakovan Yliopistossa ja Musiikkiakatemiassa. Pendereckin varhaisessa tuotannossa on vaikutteita mm. Anton Webernin ja Pierre Boulezin musiikista. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Pyhän Luukaksen passio (1966) sekä lukuisat orkesteriteokset, joiden joukkoon kuuluu esim. sinfonioita ja sellokonsertot vuosilta 1972 ja 1982.





LUCAS GRABEEL, NÄYTTELIJÄ, USA 1984







Lucas Grabeel (s. 23. marraskuuta 1984 Springfield, Missouri) on Amerikkalainen näyttelijä ja laulaja. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten Disney Channelin High School Musicalista, jossa hän esittää Ryan Evansin. Hän on näytellyt myös Ethan Dallowayta elokuvassa Hallweentown - Halloweentown High ja jatko-osassa Return to Halloweentown.





HARPO MARX, NÄYTTELIJÄ, KOOMIKKO, USA 1888







Arthur Marx (aiemmin Adolph Marx), tunnetaan parhaiten nimellä Harpo Marx (s. 23. marraskuuta 1888 New York k. 28. syyskuuta 1964 Los Angeles) oli huipputunnettu koomikko ja yksi kuuluisista Marxin veljeksistä. Hänet tunnettiin parhaiten siitä, että hän soitti harppua, eikä koskaan puhunut esiintyessään.




 

HELEN HOOVEN SANTMYER, KIRJAILIJA USA 1895







Helen Hooven Santmyer (s. 25. marraskuuta 1895 Cincinnati, Ohio k. 21. helmikuuta 1986 Xenia, Ohio) oli Amerikkalainen kirjailija.



"“I have no plans for the money… but it’ll be awfully nice to have it.”" —Helen Hooven Santmyer.





TIM ARMSTRONG, MUUSIKKO, USA 1966







Timothy Lockwood Armstrong (s. 25. marraskuuta 1966, Oakland, Kalifornia) on Amerikkalainen punk rock -muusikko, joka tunnetaan parhaiten työstään punkyhtyeiden parissa (Rancid, Operation Ivy, Transplants) ja perustamastaan Hellcat Records levy-yhtiöstä.





RUSTY STEVENS, NÄYTTELIJÄ, USA 1948





Kuva tv-sarjasta



Robert "Rusty" Stevens (s. 25. marraskuuta 1948) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten hänen roolistaan Larry Mondellona, alkuperäisessä Leave It to Beaver tv-sarjassa vuosina 1957-1963.


DANIEL DAVIS, NÄYTTELIJÄ, USA 1945







Daniel Davis (s. 26. marraskuuta 1945) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Niles the Butlerin roolistaan sarjassa The Nanny.





EMMA LAINE, TENNISAMMATTILAINEN, SUOMI 1986







Emma Johanna Laine (s. 26. marraskuuta 1986 Karlstad, Ruotsi) on Suomalainen tennisammattilainen ja Suomen naispelaajien ykkönen. Maaliskuussa 2006 Laine nousi WTA-listalla 12 sijaa sijalle 55, joka on paras suomalaisnaispelaajan sijoitus.







Laine aloitti ammattilaisena vuonna 2004. Laineen isä on entinen jääkiekkoilija Erkki Laine, joka on muun muassa olympiahopeamitalisti Calgarysta 1988.


MICHAEL VARTAN, NÄYTTELIJÄ, USA 1968







Michael Vartan (s. 27. marraskuuta 1968) on ranskalais-amerikkalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä. Vartan syntyi Boulogne-Billancourt'ssa, Hauts-de-Seinen maakunnassa Ranskassa ainoaksi lapseksi perheeseen. Hänen vanhempansa ovat Eddie (muusikko) ja Doris Vartan (maalari, artisti). Michaelin isä on bulgarialainen unkarilaista ja armenialaista syntyperää. Hänen äitinsä on amerikanjuutalainen, puolalaista syntyperää.







Vartanin merkittävin ja kenties tunnetuin rooli on tähän mennessä Michael Vaughn, amerikkalaisessa Alias -televisiosarjassa (2001-2006). Vartan on myös esiintynyt vierailevana tähtenä televisiosarjoissa kuten: Frendit ja Ally McBeal.











Lisäksi hän on näytellyt elokuvissa, kuten Never Been Kissed (1998), One Hour Photo (2002) ja Monster-In-Law (2005). Michael puhuu sujuvasti ranskaa ja englantia.





















CAROLINE KENNEDY, USA 1957







Caroline Bouvier Kennedy (s. 27. marraskuuta 1957 New York) on ainoa elossaoleva Yhdysvaltain entisen Presidentin John F. Kennedyn ja Jacqueline Kennedy Onassiksen lapsista. Hänen veljensä John F. Kennedy Jr. kuoli lento-onnettomuudessa 1999.





Caroline isänsä kanssa vuonna 1963


HOPE LANGE, NÄYTTELIJÄ, USA 1931







Hope Elise Ross Lange (s. 28. marraskuuta 1931 Redding Ridge, Connecticut k. 19. joulukuuta 2003) oli Amerikkalainen tv- ja elokuvanäyttelijä.







Hän on teatteriperheen lapsi ja oli mm. Elvis Presleyn seitsemännen elokuvan Wild In The Country (1961) vastanäyttelijänä. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Bus Stop vuodelta 1956.









S. EPATHA MERKERSON, NÄYTTELIJÄ, USA 1952







Sharon Epatha Merkerson (s. 28. marraskuuta 1952 Saginaw, Michigan) on palkittu Amerikkalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan mm. roolistaan Lt. Anita Van Buren tv:n rikosdraamassa Law & Order.





JON STEWART, NÄYTTELIJÄ, TUOTTAJA, USA 1962







Jon Stewart (s. Jonathan Stuart Leibowitz 28. marraskuuta 1962 New York) on Amerikkalanen koomikko, näyttelijä, satiirikko, käsikirjoittaja ja tuottaja. Hänet tunnetaan parhaiten Comedy Centralin The Daily Show ohjelmasta ja poliittisista satiireistaan.




CHUCK MANGIONE, MUUSIKKO, USA 1940







Charles Frank "Chuck" Mangione (s. 29. marraskuuta 1940 Rochester, New York) on flyygelitorven soittaja, joka sai kansainvälistä menestystä jazz-pop kappaleellaan "Feels So Good" (1978) kitaristi Grant Geissmannin kanssa. Mangione on julkaissut yli 30 albumia uransa aikana aina 60-luvulta näihin päiviin.





HOWIE MANDEL, NÄYTTELIJÄ, KANADA 1955







Howie Michael Mandel II (s. 29. marraskuuta Toronto, Ontario) on Kanaladalainen koomikko ja näyttelijä, näytellen ensisijaisesti tv-sarjoissa. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten sarjoista St. Elsewhere, Deal or No Deal ja Deal or No Deal Canada.









ANDREW MCCARTHY, NÄYTTELIJÄ, USA 1962







Andrew McCarthy (s. 29. marraskuuta 1962 New York) on Amerikkalainen näyttelijä, joka aloitti uransa 80-luvun Hollywood teiniryhmässä Brat Pack. Sen lisäksi hänet voidaan muistaa mm. elokuvista St. Elmo's Fire ja Pretty in Pink.




BEN STILLER, NÄYTTELIJÄ, USA 1965







Benjamin Stiller (s. 30. marraskuuta 1965 New York) on Amerikkalainen koomikko, näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Ben Stiller on tehnyt tunnetuimmat roolinsa elokuvissa Perhe on painajainen, Sekaisin Marista ja Zoolander.





Kaksi vasuria; Owen Wilson ja Ben Stiller





RIDLEY SCOTT, ELOKUVAOHJAAJA, ENGLANTI 1937







Ridley Scott (s. 30. marraskuuta 1937 South Shields) on Englantilainen elokuvaohjaaja ja tuottaja.



Scott aloitti ohjaajan uransa 1960-luvulla ohjaamalla BBC:n televisiosarjoja. Hän ohjasi satoja mainoksia ennen ensimmäistä elokuvaansa Kaksintaistelijat (The Duellists, 1977). Hänen seuraava elokuvansa oli tieteiskauhuelokuva Alien - kahdeksas matkustaja. Tämä osoittautui jättimäiseksi menestykseksi ympäri maailmaa. Scottin historiallisen seikkailuelokuva Gladiatorin (2000) suuri menestys elvytti lähes kuolleen, niin sanotun miekka ja sandaali -genren.





Ohjaaja Ridley Scott yhdessä Russell Groven kanssa elokuvassa Gladiator

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti