perjantai 22. toukokuuta 2009

Syyskuun vasurit osa2


MICKEY ROURKE, NÄYTTELIJÄ, USA 16.09. 1956







Mickey Rourke (s. Philip Andre Rourke Jr. 16. syyskuuta 1956 Schenectady, New York) on Amerikkalainen näyttelijä. Hänet muistetaan mm. elokuvissa Once upon a time in Mexico (Johnny Depp, Antonio Banderas), Sateentekijä (Rainmaker) ja Viimeinen lainsuojaton. Rourke on vasenkätinen, mutta kirjoittaa oikealla.


HANK WILLIAMS, MUUSIKKO, USA 17.09. 1923







Hiram "Hank" King Williams (s. 17. syyskuuta 1923 k. 1. tammikuuta 1953 Georgiana, Alabama) oli kantrimuusikko, laulaja, kitaristi ja lauluntekijä. Eräs genren suurimmista, säveltänyt ja esittänyt kymmeniä klassikoita, jotka levinneet myös mm. rockmaailman suuntaan. Esimerkkeinä Jambalaya, Your Cheating Heart, Hey Good Looking, I Can´t Help It, Lovesick Blues, I´m So Lonesome I Could Cry. Hank Williamsin tyyliä kuvataan usein nimellä honky tonk, ja se nousi ensimmäiseen kukoistuskauteensa juuri Williamsin ja aikalaisten myötä 1930-luvulla ja 1940-luvun alussa. Rockabillyn ja Nashville-tyylin jälkeen honky tonkin - ja samalla Hank Williamsin vanhojen levyjen - arvostus kasvoi uudelleen 1980-luvulta alkaen. Williams oli vasenkätinen, mutta soitti kitaraa oikealla.


ROBERT BLAKE, NÄYTTELIJÄ, USA 18.09. 1933







Robert Blake (s. 18. syykuuta 1933) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten suositusta tv-sarjasta Baretta.









GRETA GARBO, NÄYTTELIJÄ, RUOTSI, 18.09. 1905







Greta Garbo (oikealta nimeltään Greta Lovisa Gustafsson s. 18. syyskuuta 1905 Tukholma, k. 15. huhtikuuta 1990 New York) oli ruotsalainen elokuvatähti ja yksi elokuvahistorian kuuluisimmista näyttelijöistä.



Garbo aloitti uransa Ruotsissa tavaratalon mainosfilmissä. Garbo loi menestyksekkään uran mykkäelokuvissa. Hänen uransa kohokohta oli kuitenkin vasta 1930-luvulla äänielokuvissa, jolloin hän tuli tunnetuksi etenkin kohtalokkaiden naisten (Mata Hari, Kuningatar Kristiina, Kamelianainen, Anna Karenina) rooleista. Jo elokuvauransa aikana hän sai lisänimen "Jumalainen Garbo".









VISHNUVARDHAN, NÄYTTELIJÄ, INTIA 18.09. 1950







Vishnuvardhan (s. 18. syyskuuta 1950) on suosittu Intialainen näyttelijä. Hän on erittäin lahjakas ja sanavalmis.Hän on kotonaan sekä romanttisissa- ja toiminta toimintaelokuvissa, rakkaus-, musiikki- ja perhedraamoissa.


ANNE MEARA, NÄYTTELIJÄ, USA 20.09. 1929







Anne Meara (s. 20. syyskuuta 1929) on Amerikkalainen näyttelijä. Hän ja Jerry Stiller ovat aviopari ja Ben ja Amy Stillerin vanhempia.





JANI WICKHOLM, MUUSIKKO, SUOMI 20.09. 1977







Jani Juhani Wickholm (s. 20. syyskuuta 1977 Kerava) on suomalainen laulaja. Hän sijoittui MTV3:n vuoden 2003 Idols-kykyjenetsintäkilpailussa toiseksi Hanna Pakarisen jälkeen. Hänen debyyttialbuminsa Kaikki muuttuu oli ilmestyessään Top40-listalla 19 viikkoa, joista kaksi listaykkösenä. Wickholmin toinen albumi Alumiinitähdet sinnitteli listalla viisi viikkoa. Uusin levy on nimeltään Yhden lauseen mies.


FAITH HILL, LAULAJA, USA 21.09. 1967







Audrey Faith Perry McGraw, tunnetaan taiteilijanimellä Faith Hill (s. 21. syyskuuta 1967) on Amerikkalainen kantrilaulaja, joka tunnetaan menestyksestään, sekä avioliitostaan kantrilaulaja Tim McGrawn kanssa.





RICKI LAKE, NÄYTTELIJÄ, USA 21.09. 1968







Ricki Pamela Lake (s. 21. syyskuuta 1968) on Amerikkalainen näyttelijä ja talkshow-emäntä. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten kauan jatkuneesta Ricki Lake -talk show ohjelmastaan ja elokuvan Hairspray roolistaan.





H.G. WELLS, KIRJAILIJA, ENGLANTI 21.09. 1866







Herbert George Wells (s. 21. syyskuuta 1866 Bromley, Kent k. 13. elokuuta 1946 Lontoo) oli Englantilainen kirjailija, tulevaisuudentutkija ja historioitsija. Hänet tunnetaan erityisesti tieteisromaaniklassikoistaan Maailmojen sota ja Aikakone. Paitsi tieteisromaaneja, Wellsin yli sata teosta käsittävään tuotantoon kuuluu historiateoksia, englantilaisen yhteiskunnan irvailua, sosiaalisia kannanottoja, uskonnollis-mystisiä kirjoja sekä kirjoja, joissa hän vakavasti yritti ennakoida ihmiskunnan tulevaisuutta. Hän oli aikansa suosituimpia kirjailijoita Englannissa.







H. G. Wellsin tieteisromaanit ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet nykyisen tieteiskirjallisuuden kehitykseen. Ne ovat olleet myös erittäin suosittuja elokuva-aiheita.


JOAN JETT, LAULAJA, KITARISTI, USA 22.09. 1958







Joan Marie Larkin (s. 22. syyskuuta 1958 Philadelphia, Pennsylvania) taiteilijannimeltään Joan Jett, on Amerikkalainen rocklaulaja ja kitaristi, joka tuli tunnetuksi 80-luvun hitistään I Love Rock'n Roll. Jett on vasenkätinen, mutta soittaa oikeakätisesti.


NATALIE HORLER, LAULAJA, SAKSA 23.09. 1981







Natalie Horler (s. 23. syyskuuta Bonn) on Saksalainen eurotrance -yhtye Cascadan laulaja. Yhtyeeseen kuuluvat solistin Natalie Horlerin (kutsutaan usein nimellä "Nat") lisäksi DJ Manian ja Yanou, jotkat ovat yhtyeen tuottaja ja DJ. He tekevät kappaleiden taustamusiikin, jonka päälle Natalie myöhemmin laulaa. Cascada on espanjaa ja tarkoittaa vesiputousta.







KIP PARDUE, NÄYTTELIJÄ, MALLI, USA 23.09. 1976







Kevin Ian "Kip" Pardue (s. 23. syyskuuta 1976 Atlanta, Georgia) on Amerikkalainen näyttelijä ja malli. Valmistuttuaan Yalen Yliopistosta, jossa hän pelasi jalkapalloa, hän aloitti mallinuransa tehden töitä mm. Armanille. Nimi "Kip" tulee hänen etunimiensä ensimmäisistä kirjaimista: Kevin Ian Pardue.





JASON ALEXANDER, NÄYTTELIJÄ, USA 23.09. 1959







Jason Alexander (s. 23. syyskuuta 1959) on Amerikkalainen näyttelijä, joka esitti tv-sarjassa Seinfeld, Jerryn parasta ystävää Georgea. Hän aloitti näyttelemisen jo lukioaikoina saaden rooleja lähinnä pienistä televisiosarjoista. Nimensä hän vaihtoi samoihin aikoihin Greenspanista Alexanderiksi. Alexander oli hänen isänsä etunimi ja se myös auttoi näyttelemisessä. Koelukijoille soitettiin takaisin aakkosjärjestyksessä, jolloin A:lla alkavat saavat tietää välittömästi saivatko he roolin vai ei.


ANTHONY NEWLEY, NÄYTTELIJÄ, LAULAJA, ENGLANTI 24.09. 1931







Anthony George Newley (s. 24. syyskuuta 1931 Borough of Hackney, London k. 14. huhtikuu 1999) oli Englantilainen näyttelijä, laulaja ja lauluntekijä.





JIM HENSON, MUPPETTIEN KEKSIJÄ, OHJAAJA, USA 24.09. 1936







Jim Henson (s. James Maury Henson 24. syyskuuta 1936 k. 16. toukokuuta 1990) oli laajimmintunnettu nukkehahmojen tekijä Amerikan tv-historiassa. Hän loi maailmankuulut Muppetit ja oli kantava voima pitkässä tv-sarjassa The Muppet Show, sekä elokuvissa The Muppet Movie (1979) ja The Dark Crystal (1982). Hän oli myös Oscar-ehdokkuuden saanut elokuvaohjaaja.








 

GLENN GOULD, PIANISTI, KANADA 25.09. 1932







Glenn Herbert Gould (s. Glenn Herbert Gold, 25. syyskuuta 1932 k. 4. lokakuuta 1982) oli Kanadalainen pianisti, joka tunnettiin erityisesti Johan Sebastian Bachin musiikin levytyksistään.





MARK HAMILL, NÄYTTELIJÄ, USA 25.09. 1951







Mark Richard Hamill (s. 25. syyskuuta 1951) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Luke Skywalkerin roolista elokuvatrilogiasta Star Wars.





BRIDGETTE WILSON, NÄYTTELIJÄ, USA 25.09. 1973







Bridgette Leann Wilson (s. 25. syyskuuta 1973) tunnetaan myös nimellä Bridgette Wilson-Sampras, Wilson on elokuva- ja tv-näyttelijä.

ROSIE MUNTER, LAULAJA, RUOTSI 26.09. 1987







Rosanna Bella Victoria Eriksdotter "Rosie" Munter (s. 26. syyskuuta 1987 Tukholma) oli Ruotsalaisen pop-yhtyeen Play (2001-2005) perustajajäsen, joka yleensä lauloi kappaleiden sopraano-osuudet.









MELISSA SUE ANDERSON, NÄYTTELIJÄ, USA 26.09. 1962







Melissa Sue Anderson (s. 26. syyskuuta Berkeley, Kalifornia) on Amerikkalainen näyttelijä, joka muistetaan parhaiten roolistaan Mary Ingallsina tv:n draamasarjassa Pieni talo preerialla vuosina 1974-1982.









JAMES CAVIEZEL, NÄYTTELIJÄ, USA 26.09. 1968







James Patrick Caviezel, Jr. (s. 26. syyskuuta 1968) on Amerikkalainen näyttelijä, jota toisinaan kutsutaan myös nimellä Jim Caviezel. Hän on ehkä parhaiten tunnettu Jeesuksen roolistaan Mel Gibsonin elokuvassa The Passion of the Christ.


STEPHAN JENKINS, MUUSIKKO, USA 27.09. 1964







Stephan Douglas Jenkins (s. 27. syyskuuta 1964 Oakland, Kalifornia) tunnetaan parhaiten laulajana, laulunkirjoittajana ja kitaristina Third Eye Blind yhtyeestä. Bändi on myynyt yli 8 miljoonaa levyä.









TAMARA TAYLOR, NÄYTTELIJÄ, KANADA 27.09. 1970







Tamara Taylor (s. 27. syyskuuta 1970 Toronto, Ontario) on Kanadalainen tv-näyttelijä, joka viime aikoina on tullut tunnetuksi mm. tv-sarjasta LOST.


GINGER FISH, RUMPALI, USA 28.09. 1965







Kenneth Robert Wilson (s. 28. syyskuuta 1965 Framingham, Massachusetts) taiteilijanimeltään Ginger Fish, on Amerikkalainen muusikko, joka parhaiten tunnetaan Marilyn Mansonin yhtyeen rumpalina. Hän on soittanut lyhyen aikaa myös Paul Ankan ja Barry Manilowin yhtyeissä.





WILLIAM WINDOM, NÄYTTELIJÄ, USA 28.09. 1923







William Windom (s. 28. syyskuuta 1923 New York) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten tv-sarjasta Murhasta tuli totta, jossa hän näyttelee päähenkilön Jessica Fletcherin ystävää Seth Hazlittiä. Sen lisäksi hän on näytellyt muun muassa elokuvissa: Raising Dead, True Crime ja Miracle on 34th Street.


IAN WALLACE, RUMPALI, ENGLANTI 1946







Ian Russell Wallace (s. 29. syyskuuta 1946 Bury, Lancashire, k. 22. helmikuuta 2007, Los Angeles, Kalifornia) oli rock- ja jazz rumpalina tunnettu erityisesti progressiivista rockia soittavasta King Crimson bändistä.




ISHIHARA SHINTARO, KIRJAILIJA, POLIITIKKO, JAPANI 1932







Shintaro Ishihara (石原 慎太郎, Ishihara Shintarō, s. 30. syyskuuta 1932) on Japanilainen kirjailija, poliitikko ja Tokion kuvernööri vuodesta 1999. Hänet tunnetaan ennenkaikkea voimakkaista lausunnoistaan etnisyyden ja rotuasioiden puolesta.





FRAN DRESCHER, NÄYTTELIJÄ, USA 1957







Francine Joy Drescher (s. 30. syyskuuta 1957) on Amerikkalainen näyttelijä, jonka kuuluisa nasaaliääni, nauru ja Queensin aksentti on suurelle yleisölle tuttua erityisesti tv-sarjasta The Nanny, roolihahmollaan Fran Fine.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti