perjantai 22. toukokuuta 2009

Lokakuun vasurit


KEVIN GRIFFIN, MUUSIKKO, USA 1968







Kevin Griffin (s. 1. lokakuuta 1968) on Amerikkalainen muusikko, laulaja ja lauluntekijä, joka vaikutti aiemmin mm. yhtyeessä Better Than Ezra.





RANDY QUAID, NÄYTTELIJÄ, USA 1950







Randall Rudy "Randy" Quaid (s. 1. lokakuuta 1950 Houston, Texas) on Amerikkalainen näyttelijä ja koomikko.




JAMES WHITMORE, NÄYTTELIJÄ, USA 1921







James Allen Whitmore (s. 1. lokakuuta 1921 White Plains, New York) on Amerikkalainen näyttelijä.


JEFF MARTIN, KITARISTI, KANADA 1969







Jeffrey Scott Martin (s. 2. lokakuuta 1969, Windsor, Ontario) on Kanadalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan parhaiten The Tea Party yhtyeen keulahahmona. Martin aloitti soolouransa vuonna 2005, jolloin The Tea Party hajosi.









JAMES ROOT, KITARISTI, KANADA 1971







James "Jim" Root (s.2. lokakuuta 1971, Des Moines, Iowa) on Amerikkalainen, Sliknot -yhtyeen komppikitaristi ja soittaa myös yhtyeessä Stone Sour. Hän on soittanut komppikitaraa myös John 5:n uusimmalla, Devil Knows My Name -albumilla. James Root liittyi Slipknottiin vuonna 1998. Sitä ennen hän oli soittanut Stone Sour nimisessä yhtyeessä. Hän käyttää Jester Maskia jota käytettiin narri naamarina. James Rootia sanotaan lempi-nimellä "The Peach", joka tulee elokuvasta "James And The Giant Peach". Root soitti ennen Stone Souria myös bändissä Atomic Opera, jonka hän lopulta jätti liittyessään Slipknottiin.


JACK WAGNER, NÄYTTELIJÄ, LAULAJA, USA 1959







Jack Wagner (s. Peter John Wagner, 3. lokakuuta 1959 Washington, Missouri) on Amerikkalainen näyttelijä, joka muistetaan ensin tv-sarjasta Melrose Place, jossa hän esitti Peter Burnsin roolia ja tällä hetkellä Nick Maronena Kauniit ja Rohkeat "ikuisuus"sarjassa.





Hän on kunnostautunut myös laulajana ja levyttänyt viisi albumia.



Levytykset:



ALL I NEED (1984)

LIGHTING UP THE NIGHT (1985)

DON'T GIVE UP YOUR DAY JOB (1987)

ALONE IN THE CROWD (1993)

DANCING IN THE MOONLIGHT (2005)




 

RACHEL LEIGH COOK, NÄYTTELIJÄ, USA 1979







Rachael Leigh Cook (s. 4. lokakuuta 1979 Minneapolis, Minnesota) on Amerikkalainen näyttelijä. Hän nousi kuuluisuuteen roolillaan teinikomediassa She's All That (1999) mutta on tehnyt sen jälkeen matalamman profiilin elokuvia.





CLIFTON DAVIS, NÄYTTELIJÄ, USA 1945







Clifton Duncan Davis (s. 4. lokakuuta 1945 Chicago, Illinois) on Amerikkalainen näyttelijä, joka muistetaan mm. tv-shown A World Apart näyttelijäkaartista, jossa hän esitti Matt Hamptonin roolia, sekä 1970-luvun "That's My Mama", jossa hänellä oli päärooli.


BOB GELDOF, MUUSIKKO, IRLANTI 1954







Robert Frederick Xenon "Bob" Geldof (s. 5. lokakuuta 1954) on Irlantilainen laulaja ja lauluntekijä sekä poliittinen aktivisti. Geldof oli The Boomtown Rats -yhtyeen laulusolisti. Yhtyeen suurin hitti on kappale I Don't Like Mondays, joka julkaistiin vuonna 1979. Geldof kokeili myös näyttelijän uraa. Hän esitti Alan Parkerin ohjaamassa elokuvassa Pink Floyd The Wall päähenkilö Pinkiä.



Geldof on kuitenkin tunnetuin toiminnastaan Afrikan köyhien ja nälkää näkevien puolesta. Vuonna 1984 hän kirjoitti ja sävelsi yhdessä Ultravox yhtyeen Midge Uren kanssa kappaleen Do They Know It's Christmas?. Laulusta tehtiin single, joka nousi Englannin kaikkien aikojen myydyimmäksi singlejulkaisuksi. Levyn kaikki tuotot menivät hyväntekeväisyyteen.





LARRY FINE, NÄYTTELIJÄ, USA 1902







Larry Fine (s. 5. lokakuuta 1902 k. 24. tammikuuta 1975) oli Amerikkalainen näyttelijä ja koomikko, joka tunnettiin parhaiten koomikkoryhmästä The Three Stooges.





BERNIE MAC, NÄYTTELIJÄ, USA 1957







Bernard Jeffrey McCullough (s. 5. lokakuuta 1957) joka tunnetaan paremmin nimellä Bernie Mac, on kaksi kertaa Emmy ehdokkuuden saanut Amerikkalainen näyttelijä ja koomikko.


JUNE ALLYSON, NÄYTTELIJÄ, USA 1917







June Allyson (s. 7. lokakuuta 1917 k. 8. heinäkuuta 2006) oli Golden Globe -palkittu Amerikkalainen näyttelijä, jonka suosion huippu ajoittui 1940- ja 1950 -luvuille.





OLIVER NORTH, UPSEERI, USA 1943







Oliver Laurence North (s. 7. lokakuuta 1943) on Amerikkalainen entinen upseeri, joka tunnetaan parhaiten osallisuudesta niin sanottuun Iran-Contra-skandaaliin 1980-luvulla. Tätä nykyä hän on Fox-kanavan konservatiivinen poliittinen kommentaattori, jolla on oma ohjelma "War Stories with Oliver North". Hän valmistui 1968 United States Naval Academy -oppilaitoksesta ja palveli pitkään USA:n merijalkaväessä, jossa saavutti everstiluutnantin arvon 20 palvelusvuoden jälkeen. Osallistumisestaan Vietnamin sotaan North sai useita korkeita kunniamerkkejä.


STEPHANIE ZIMBALIST, NÄYTTELIJÄ, USA 1956







Stephanie Zimbalist (s. 8. lokakuuta 1956 New York) on Amerikkalainen näyttelijä, joka on palkittu "The Rainmakerissa" parhaan dramanäyttelijän "Robby Award" -palkinnolla helmikuussa 2001.




 

DAVID CAMERON, POLIITIKKO, ENGLANTI 1966







David William Donald Cameron (s. 9. lokakuuta 1966) on Brittiläinen poliitikko, joka on toiminut 6. joulukuuta 2005 alkaen konservatiivipuolueen puheenjohtajana ja oppositiojohtajana. Hän on ollut konservatiivien varjokabinetin jäsen syyskuusta 2004.

GAVIN NEWSOM, POLIITIKKO, USA 1967







Gavin Christopher Newsom (s. 10. lokakuuta 1967) on 42:s San Franciscon kaupunginjohtaja. Hänet valittiin vuonna 2003 Willie Brownin seuraajaksi ja uudelleen vaaleissa 2007. Newsom kuuluu Demokraattien puolueeseen.









PETER COYLE, MUUSIKKO, ENGLANTI 1941







Peter Coyle (s. 10. lokakuuta 1941 Liverpool) on Englantilainen muusikko ja lauluntekijä, jolla on hyvin omintakeinen tyyli. Coyle muistetaan jo yli 20 vuotta sitten megasuositusta The Lotus Eaters bändistään. Bändin keulahahmona hän sai maistaa suosiota mm. ensimmäisellä sinkullaan "The First Picture of You".













JODI LYN O'KEEFE, USA 1978







Jodi Lyn O’Keefe (s. 10. lokakuuta 1978 Cliffwood Beach, New Jersey) on Amerikkalainen näyttelijä ja malli, joka nousi kuuluisuuteen jo 17-vuotiaana Don Johnsonnin Cassidy Bridgesin osassa, Don Johnsonin tyttärenä sarjassa Nash Bridges. O'Keefellä on Irlantilais-, Tsekkiläis-, Itävaltalais-, Puolalais- ja Ruotsalais-juuret.


AMITABH BACHCHAN, NÄYTTELIJÄ, INTIA 1942







Amitabh Bachchan (s. 11. lokakuuta 1942) on Intialainen legendaarinen "Bollywood" näyttelijä ja yksi suurimmista kasvoista Intian elokuvamaailmassa.





LUKE PERRY, NÄYTTELIJÄ, USA 1965







Luke Perry (oikealta nimeltään Coy Luther Perry III, s. 11. lokakuuta 1965, Mansfield, Ohio) on Amerikkalainen näyttelijä, joka muistetaan parhaiten roolistaan tv-sarjassa Beverly Hills 90210. Beverly Hillsin jälkeen hän on näytellyt muutamassa televisiosarjassa. Vuonna 2004 hän näytteli Lontoon West Endissä näytelmän Kun Harry tapasi Sallyn vastanäyttelijänään Alyson Hannigan. Tämän lisäksi Luke Perry on näytellyt lukuisissa elokuvissa.



Perry on eronnut avioliitostaan Minnie Sharpin kanssa vuonna 2003. Heillä on kaksi yhteistä lasta, Jack ja Sophie.


HUGH JACKMAN, NÄYTTELIJÄ, AUSTRALIA 1968







Hugh Michael Jackman (s. 12. lokakuuta 1968) on Australialainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten supersankari Wolverinen esittäjänä elokuvissa X-Men, X-Men 2 ja X-Men - viimeinen kohtaaminen. Jackman tunnetaan myös supersuositusta hittimusikaalistaan The Boy From Oz, josta hänet on palkittu Tony Awards -palkinnolla.


MARGARET THATCHER, EX-PÄÄMINISTERI, ENGLANTI 1925







Margaret Hilda Thatcher, Baroness Thatcher,(ent. Roberts s. 13. lokakuuta 1925) palveli Britannian pääministerinä vuodesta 1979 vuoteen 1990 ja oli konservatiivisen puolueen puoluejohtaja, ollen Britannian kaikkien aikojen ensimmäinen nainen, näissä molemmissa vakansseissa.







PAUL SIMON, MUUSIKKO, USA 1941







Paul Simon, (s. 13. lokakuuta 1941 Newark, New Jersey) on Amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä. Simon perusti kouluvuosinaan duon ystävänsä Art Garfunkelin kanssa - duon nimi oli Tom & Jerry. Vuonna 1957 heidän singlensä "Hey little schoolgirl" nousi listoilla sijalle 49. antaen uskoa tulevaisuuteen. Niinkin paljon myöhemmin kuin vasta vuonna 1964 parivaljakko julkaisi ensimmäisen albuminsa "Wednesday morning 3 A.M". Levy ei nostattanut myrskyä vesilasissa, mutta sen teki siitä irrotettu single "Sounds of silence", johon tuottaja lisäsi ajanmukaisen taustabändin komppauksen. Sen jälkeen duosta tuli yksi 60-luvun menestystarinoista, joiden musiikki oli niin yleisön kuin kriitikoiden suosiossa. Sellaiset sävelmät, kuten "Mrs. Robinson", "The Boxer", "Bridge over the troubled water", "America" ja "Scarborough Fair" ovat edelleen yhtä rakastettuja kuin 40 vuotta sitten.





SACHA BARON COHEN, NÄYTTELIJÄ, ENGLANTI 1971







Sacha Baron Cohen (s. 13. lokakuuta 1971 Lontoo) on Brittiläinen koomikko, jolla on kolme laajalti tunnettua roolihahmoa. Hän imitoi mm. räppäri Ali Geen, Kazakstanilaisen tv-kommentaattori Boratin ja Itävaltalaisen musiikkikanavan muotitoimittaja Brünon hahmoja. Cohenin isä on Walesin ortodoksijuutalainen ja äiti Israelin juutalainen.





DEMOND WILSON, NÄYTTELIJÄ, USA 1946







Grady Demond Wilson (s. 13. lokakuuta 1946 Valdosta, Georgia) on Amerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Redd Foxxin kauan kärsineenä poikana tv-sarjassa Sanford and Son. Wilson on myös vieraillut sellaisissa tv-sarjoissa kuin (alkuperäinen) Mission Impossible ja All in the Family, sekä näytellyt mm. elokuvassa The Organization.


SHAZNAY LEWIS, LAULAJA, ENGLANTI 1975







Shaznay Tricia Lewis (s. 14. lokakuuta 1975 Islington, Lontoo) on Englantilainen laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan mm. All Saints ryhmän jäsenenä.





HARRY ANDERSON, NÄYTTELIJÄ, USA 1952







Harry Anderson (s. 14. lokakuuta 1952 Newport, Rhode Island) on Amerikkalainen näyttelijä ja taikuri, joka toimi katutaikurina ennen näyttelijäksi tuloaan.





OWEN KLINE, NÄYTTELIJÄ, USA 1991







Owen Joseph Kline (s. 14. lokakuuta 1991 New York City) on Amerikkalainen näyttelijä, joka on näyttelijäpariskunta Kevin Klinen ja Phoebe Catesin poika.


BRICE MARDEN, TAITEILIJA, USA 1938







Brice Marden (s. 15. lokakuuta 1938 Bronxville, New York) on Amerikkalainen, nk. minimalistisen taiteen edustaja.


jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti