maanantai 9. helmikuuta 2009

Vasenkätisen silmin


Maailma vasenkätisen silmin

Maailma on tehty oikeakätisille. Vasenkätisten on koko ajan elettävä sitä väärin päin. Siihen tottuu pian, eikä sitä kohta enää huomaakaan. Usein vasenkätinen joutuu kuitenkin sellaisen tilanteen eteen, että pitää tehdä vasemmalla kädellä jotain, joka on suunniteltu tehtäväksi oikealla.

Lontoossa on vasenkätisille oma kauppa, Anything Lefthanded. Sieltä saa erilaisia arkielämää helpottavia pikkuesineitä. Kauan kaipaamani vasenkätiset kakkuhaarukat löysin sieltä. Oikeakätisissä kakkuhaarukoissahan paksuin sakara on vasemmalla, eli vasemmalla kädellä leikattaessa juuri väärällä puolella. Ostin kaupasta myös kynänteroittimen, joten enää ei tarvitse kiertää kynää väärään suuntaan. Vasenkätisellä soppakauhalla ei kiisseli läiky pöydälle.

Vasenkätisten kynässä mainosteksti on toisin päin, jotta sen näkee oikein kun sitä pitää kädessä. Viivoitinta käyttäessään vasenkätinen vetää kynällä erisuuntaan kuin oikeakätinen; niinpä numerot suurenevat eri suuntaan. Näitä ongelmia en kuitenkaan pidä polttavina, joten en käyttänyt matkakassaani kyseisiin tuotteisiin. Osa kaupan tavaroista oli sitä paitsi varsin väkisin tehdyn oloisia. Vasenkätisen muistikirjassa sidonta on oikealla puolella ja seinäkellon viisarit kiertävät vastapäivään. Vasenkätisen rannekello, jossa nuppi olisi kellon vasemmalla puolella, olisi hyödyllisempi, mutta sellaista en kaupassa nähnyt.

Lontoossa vasenkätisen elämä on siis edes vähän helpompaa, paitsi yhdessä seikassa: vasemmanpuoleinen liikenne suosii oikeakätisiä. Silloinhan miekkakäsi on valmiiksi vastaantulijan puolella ottamassa vastaan mahdollisen hyökkäyksen. Nykyajan vasenkätisen kannalta paljon merkittävämpi seikka liikenteessä on kuitenkin se, että autojen hallintalaitteet on suunniteltu oikeakätisille (jos siis autoilee). Helsingin raitiovaunuja kuitenkin ohjataan vasenkätisesti, olen kuullut.

On selvää, ettei maailmaa voi suunnitella vasenkätisesti. Oikeakätisiä on niin paljon enemmän. Suunnittelussa pitäisi silti huomioida vähemmistökin. Ovathan vasenkätiset Suomessa suurempi vähemmistö kuin ruotsinkieliset, joiden erikoisasema on huomioitu monin eri tavoin. Onneksi sentään ei ketään enää yritetä pakottaa oikeakätiseksi sitomalla vasen käsi selän taakse, kuten kouluissa joskus tehtiin.

Yliopiston päärakennuksen uuden puolen luentosalit on remontoitu siten, että vasenkätisen luennoitsijan on maattava mahallaan pöydällä voidakseen käyttää piirtoheitintä. Asento näyttää lähes yhtä vaikealta kuin se, joka tarvitaan, että Porthanian vessoissa saa repäistyä palan vessapaperia. Pankkitiskillä kynä on aina oikealla puolella, ja usein vielä ketjulla siihen sidottuna.

Suurimmat ongelmat vasenkätinen kohtaa kirjoittaessaan. Mitä ihmeellisimpiä kynän asentoja on kehitetty estämään suttaantumista, kun tekstin pitää edetä vasemmalta oikealle. Oman versioni ongelma on ainakin siinä, että sillä on lähes mahdotonta kirjoittaa pystysuoraan. Olenkin aina ihmetellyt niitä vasenkätisiä, jotka suoriutuvat ilmoitustaulujen ilmoittautumislistoista kauniin selkeällä käsialalla. Oma tekeleeni vaikuttaa siltä kuin olisin lähettänyt viisivuotiaan pikkuveljeni (jollaista minulla ei tosin ole) hoitamaan ilmoittautumisen puolestani.

Yritin joskus opetella kirjoittamaan ylösalaisin. Tällöin vastapäätä istuva näkisi tekstini oikein päin ja minä voisin kirjoittaa oikealta vasemmalle. En vain jaksanut harjoitella tarpeeksi. Leonardo da Vinci ratkaisi ongelman kirjoittamalla peilikirjoitusta. Se ei kuitenkaan ole kovin lukijaystävällistä. Sitä ei tosin voi sanoa minunkaan kirjoituksestani, joten pitänee harkita ajatusta.

Koneella kirjoittaessaankaan vasen- ja oikeakätiset eivät ole tasa-arvoisia. Näppäimistöt on suunniteltu oikeakätisille. Täysin käsittämätöntä on esimerkiksi se, että molemmat enterit ovat oikealla puolella. Myös numeronäppäimet ja useimmat keskeiset toimintonäppäimet ovat oikealla. Lontoon kaupassa oli kyllä myytävänä myös vasenkätisten näppäimistö, mutta sitä en raaskinut ostaa.

Kameratkin on tehty oikeakätisille. Vai onko joku joskus nähnyt kameran, jonka laukaisija olisi vasemmalla puolella? Väärän käden käytöstä varmaankin johtuu, että vasenkätiset usein pitävät kameraa pystykuvissa eri päin kuin oikeakätiset: laukaisija ylöspäin. Oman salamalaitteeni valopää kääntyy 270°. Katveeseen jäävää 90°:a tarvitsisi, jos haluaisi ottaa pystykuvan kohteesta alaviistoon ja valaista sen katon kautta. Varsin yleinen tilanne, eikä auta kuin ottaa oikeakätisen asento. Kuvasta tulee sitten mitä tulee. Oikeakätinen kohtaa ongelman yrittäessään kuvata yläviistoon kohdetta, jonka hän haluaisi valaista lattian kautta. Sellaisia harvemmin tulee eteen.

Oikea käsi ei ole sen oikeampi kuin vasenkaan. Homonyyminen käyttö sanalle "oikea" on todennäköisesti peräisin joltain ylimieliseltä oikeakätisestä. Kyseinen henkilö on varmaankin elänyt jo joskus yhteisen kantakielen aikoihin, kun piirre esiintyy useimmissa yleisissä kielissä, ainakin länsimaisissa.

Onkohan kukaan ikinä tutkinut vasenkätisyyden maantiedettä? Vasenkätisten tilakokemuksista luulisi ainakin yhden gradun syntyvän. Itse en aiheeseen aio tarttua, joten jätän sen vapaasti jonkun vasenkätisen käytettäväksi. Oikeakätiset älköön vaivautuko.

Niko Lipsanen

http://lefthand.domnik.net/mantu.html


Vasurilinkkejä lisää täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti